Laskeuduin takaisin pohjalle ja kerroin huomiostani Tars Tarkasille. Tämä kehoitti minua tutkimaan portaita niin kauas ylöspäin kuin turvallisesti voisin mennä, samalla kun hän vartioitsi sisäänkäytävää mahdollisten hyökkäysten varalta.
Lähdin nopeasti ylös tarkastamaan omituista torvea ja näin, että vaakasuorien tankojen muodostamat portaat jatkuivat yhä niin kauas kuin saattoi eroittaa. Sitä mukaan kuin nousin ylemmäksi, muuttui ylhäältä häämöittävä valo yhä kirkkaammaksi.
Kiipesin runsaasti viisikymmentä metriä, kunnes vihdoin saavutin rungossa olevan aukon, josta valo pilkotti. Se oli suunnilleen yhtä laaja kuin alhaalla puun juuressa olevakin ja avautui vankan, leveän oksan yläpuolelle. Oksan sileäksi kulunut yläpinta osoitti, että sitä oli kauan käytetty kulkutienä tähän merkilliseen torveen ja siitä pois. En uskaltanut mennä oksalle, sillä pelkäsin, että minut huomattaisiin ja pakotiemme tältäkin suunnalta katkaistaisiin. Sen sijaan palasin nopeasti Tars Tarkasin pariin. Pian olin hänen luonaan ja kohta sen jälkeen kiipesimme molemmat pitkiä tikkaita myöten ylhäällä olevaa aukkoa kohti.
Tars Tarkas meni edellä, ja vaakasuorille tangoilla saavuttuani vedin tikapuut perässäni ojentaen ne hänelle. Hän vei ne vuorostaan vielä kolmisenkymmentä metriä ylemmäksi, tunkien ne sitten lujasti yhden tangon ja onkalon seinämän väliin. Samoin irroitin myöskin alemmat tangot sitä mukaa kuin sivuutin ne, joten pian olimme poistaneet puun sisältä kaikki nousuvälineet noin kolmenkymmenen metrin korkeuteen saakka, välttäen siten mahdollisen takaa-ajon ja hyökkäykset takaapäin.
Kuten myöhemmin saimme tietää, pelasti tämä varokeino meidät vaarallisesta tilanteesta ja saimme lopulta kiittää sitä pelastumisestamme.
Saavuttuamme yläaukolle Tars Tarkas vetäytyi syrjään, joten minä pääsin ulos tarkastelemaan, sillä keveämpänä ja vikkelämpänä minä olin sopivampi tutkimaan tätä huimaavaa, notkuvaa polkua.
Oksa, jota myöten etenin, kohosi hieman kalliota kohti, ja mennessäni lähemmäksi oksan latvaa näin sen päättyvän jonkun verran yläpuolella kapeata kielekettä, joka ulkoni kallioseinämästä ahtaan luolan suulla.
Kun varovasti etenin oksan ohueen latvaan, painui se allani, kunnes se, nuokkuessani vaarallisessa asemassa aivan sen kärjessä, huojui keveästi kalliokielekkeen tasalla vähän yli puolen metrin päässä siitä.
Sadanviidenkymmenen metrin päässä allani oli laakson tulipunainen nurmikko; lähes tuhat viisisataa metriä yläpuolelleni kohosi valtava, upeasti hohtava kallioseinämä.
Edessäni oleva luola ei ollut niitä, jotka olin nähnyt alhaalta maasta ja jotka olivat paljoa korkeammalla, kenties noin kolmensadan metrin päässä. Mutta sikäli kuin saatoin arvella, se oli meidän tarkoitukseemme yhtä hyvä kuin joku toinenkin. Palasin senvuoksi aukolle noutamaan Tars Tarkasia.