Keskustellessamme olin silmäillyt kammiota tarkasti. Se oli kenties noin kuusikymmentä metriä pitkä ja puoliksi niin leveä. Keskellä sitä seinää, jonka vastassa olevasta ovesta olimme tulleet, näytti myöskin olevan ovi.
Huone oli hakattu kallioon, ja enimmäkseen näkyi seinistä himmeätä kultaa hämärässä valaistuksessa, jota yksi ainoa, keskellä kattoa oleva pieni radiumlamppu levitti tähän tavattoman avaraan saliin. Siellä täällä antoivat kiillotetut rubiinit, smaragdit ja timantit vaihtelua seinien ja katon kultaisille pinnoille. Lattia oli jotakin muuta, hyvin kovaa ainetta ja paljosta käyttämisestä kulunut sileäksi kuin lasi. Mainitsemiani kahta ovea lukuun ottamatta en saattanut eroittaa merkkiäkään mistään muusta aukosta, ja kun tiesin, että toista meidän oli mahdoton avata, menin tarkastamaan toista.
Kun ojensin käteni hapuillakseni avaamisnappulaa, kajahti sama julma ja pilkallinen nauru uudelleen, tällä kertaa niin lähellä minua, että tahtomattanikin astahdin taaksepäin, tarttuen tiukemmin pitkän miekkani kahvaan.
Ja sitten kuului avaran huoneen etäisimmästä nurkasta ontto laulava ääni: "Kaikki toivo on mennyttä, kaikki toivo on mennyttä; kuolleet eivät palaa, kuolleet eivät palaa; eikä liioin ole ylösnousemusta. Älä toivo, sillä kaikki toivo on mennyttä."
Vaikkakin katseemme heti kääntyivät sinnepäin, mistä ääni tuntui kuuluvan, emme nähneet mitään, ja minun on myönnettävä, että kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni ja päälaellani olevat lyhyet hiukset nousivat jäykkinä pystyyn kuten koiran niskakarvat, kun se öisin näkee kaameita olentoja, jotka ovat salattuja ihmisten silmiltä.
Astuin reippaasti valittavaa ääntä kohti, mutta se lakkasi, ennenkuin ennätin seinäviereen, ja sitten kajahti huoneen toisesta päästä kimeä ja läpitunkeva ääni:
"Hullu! Hullu!" se kiljaisi. "Luuletko voivasi kumota elämän ja kuoleman ikuiset lait? Haluatko riistää kuoleman jumalattarelta, salaperäiseltä Issukselta, hänen oikeudenmukaisen osansa? Eikö hänen valtava sanansaattajansa, ikiaikainen Iss, ole omasta tahdostasi kantanut sinua synkässä helmassaan Dorin laaksoon?
"— Luuletko sinä, hullu, että Issus luopuu omastaan? Luuletko pääseväsi pois sieltä, mistä lukemattomina ajanjaksoina vain yksi ainoa sielu on paennut?
"— Palaa samaa tietä, jota tulitkin, Elämänpuun lapsien kitojen tai isojen valkeiden apinain välkkyvien hampaiden armoille, sillä siellä loppuvat kärsimykset nopeasti. Mutta jos pysyt ajattelemattomassa aikomuksessasi ja koetat tunkeutua Otz-vuorten Kultaisten kallioiden sokkeloihin ja pyhien thernien valloittamattomien linnoitusten varustuksiin, niin kuolema saavuttaa sinut hirveimmässä muodossaan — niin kamala kuolema, että jopa pyhät thernitkin, jotka säätävät sekä elämästä että kuolemasta, kääntävät pois katseensa sen kaameutta näkemästä ja tukkeavat korvansa, etteivät kuulisi uhrin tuskaisia kiljahduksia.
"— Palaa, oi hullu, samaa tietä, jota tulit!"