"Kas vain, poika", hän tervehti minua, "tuntuuko siltä kuin näkisit haamun tai kuin setä Benin antamat virvokkeet olisivat liian voimakkaita?"
"Virvokkeiden vaikutusta, arvelen", vastasin, "sillä tunnenpa totisesti itseni perin reippaaksi; mutta kentiespä juuri se, että taaskin näen sinut, saa minut hämmennyksiin. Oletko ollut taaskin Marsissa? Kerrohan! Entä Dejah Thoris? Tapasitko hänet terveenä sinua odottamassa?"
"Kyllä, olen ollut Barsoomissa uudelleen, ja — mutta se on pitkä juttu, liian pitkä kerrottavaksi sinä lyhyenä aikana, joka on käytettävissäni, ennenkuin minun on palattava. Olen oppinut taidon, poika, ja nyt voin kulkea sen poluttoman taipaleen milloin tahdon, voin tulla ja mennä lukemattomien kiertotähtien väliä niin kuin minua haluttaa. Mutta sydämeni on aina Barsoomissa, ja kun se kerran on siellä marsilaisen prinsessani tallessa, niin pelkäänpä, etten enää milloinkaan poistu elämäni maailmasta, kuolevalta tähdeltä.
"— Nyt tulin, koska olen sinuun siksi kiintynyt, että halusin vielä kerran nähdä sinut, ennenkuin siirryt toiseen elämään, joka ei koskaan tule osakseni ja jota — vaikka olenkin kuollut kolmasti ja kuolen taaskin tänä iltana, sinun tuntemastasi kuolemasta puhuen — minun on yhtä mahdoton käsittää kuin sinunkin.
"— Vieläpä Barsoomin viisaat ja salaperäiset thernitkin, ikivanha sivistyskansa, jonka on lukemattomina ajanjaksoina uskottu säilyttäneen elämän ja kuoleman salaisuutta valloittamattomissa varustuksissaan Otz-vuorten ulommilla rinteillä, ovat yhtä tietämättömiä kuin mekin. Olen sen todennut, vaikka sitä tehdessäni olin vähällä menettää henkeni. Mutta saat lukea sen kaiken näiden Maassa viettämieni kolmen viime kuukauden aikana kirjoittamistani muistiinpanoista."
Hän taputti pullottavaa salkkua, joka oli pöydällä hänen kyynärpäänsä vieressä.
"Tiedän, että ne kiinnittävät mieltäsi ja että sinä uskot, ja tiedän, että ne herättävät myöskin muiden ihmisten mielenkiintoa, vaikka he eivät usko kertomustani moniin vuosiin, niin, moniin miespolviin, sillä he eivät voi sitä ymmärtää. Maan asukkaat eivät vielä ole edistyneet niin pitkälle, että he voisivat ymmärtää sitä, mitä olen muistiinpanoihini kirjoittanut.
"— Kerro heille niistä kaikki, minkä tahdot ja mikä ei heitä loukkaa, mutta älä pahastu, jos he nauravat sinulle."
Samana iltana saatoin hänet hautausmaalle. Hautakammionsa ovella hän kääntyi minuun päin ja puristi kättäni.
"Hyvästi, poikani", hän sanoi, "en tavanne sinua enää koskaan, sillä tuskinpa voin milloinkaan jättää vaimoani ja poikaani, niin kauan kun he elävät, ja elinikä on Barsoomissa usein yli tuhat vuotta."