Kun aioin syöksyä taisteluun terävine pitkine miekkoineni, tunsin hennon käden laskeutuvan olalleni. Kääntyessäni näin hämmästyksekseni, että nuori nainen oli seurannut minua huoneeseen.
"Odota", hän kuiskasi, "anna minun pitää huolta pedoista." Sitten hän astui sivuitseni ja meni murahtelevien banthien luokse aseettomana ja turvattomana.
Tultuaan aivan likelle niitä hän lausui yhden ainoan marsilaisen sanan hiljaa, mutta päättävästi. Salamannopeasti isot pedot pyörähtivät häneen päin, ja minä odotin näkeväni niiden repivän hänet kappaleiksi, ennenkuin ennättäisin hänen rinnalleen, mutta sensijaan otukset ryömivät hänen jalkojensa juureen kuin ansaittua rangaistusta odottavat koiranpennut.
Hän puhui niille taaskin, mutta niin hiljaa, etten kuullut sanoja, ja sitten hän poistui huoneen toiseen päähän kaikkien kuuden valtavan hirviön hiipiessä hänen perässään. Yhden toisensa jälkeen hän lähetti salaovesta viereiseen huoneeseen, ja kun viimeinen oli poistunut salista, jossa me seisoimme silmät levällään ihmetyksestä, kääntyi hän hymyillen meihin päin ja katosi sitten itsekin, jättäen meidät yksin.
Hetkisen seisoimme kumpikin äänettöminä. Sitten puhkesi Tars Tarkas puhumaan:
"Kuulin taistelun telmeen seinän takaa, jonka läpi olit mennyt, mutta en ollut huolissani puolestasi, John Carter, kunnes kuulin revolverin pamahduksen. Tiesin, ettei koko Barsoomissa ole ainoatakaan miestä, joka voisi tapella kanssasi teräasein ja selviytyä hengissä, mutta laukaus riisti minulta toivon rippeetkin, sillä tiesin, ettei sinulla ollut ampuma-asetta. Kerro minulle, kuinka se kaikki kävi."
Täytin hänen pyyntönsä, minkä jälkeen yhdessä etsimme salaovea, josta juuri olin tullut huoneeseen — toisessa päässä huonetta kuin se, josta tyttö oli vienyt villit seuralaisensa.
Harmiksemme oven salainen lukko pysyi kiinni kaikista ponnistuksistamme huolimatta. Jos vain olisimme päässeet oven toiselle puolelle, niin olisimme mielestämme voineet jonkun verran toivoa, että meidän onnistuisi löytää tie ulkomaailmaan.
Se seikka, että siellä olevat vangit oli lujasti kahlehdittu, sai meidät uskomaan, että sieltä varmaankin vei joku käytävä, jota myöten voisimme pelastua tämän kammottavan paikan hirveiden asukkaiden kynsistä.
Yhä uudelleen siirryimme toiselta ovelta toiselle, huoneen toisessa päässä olevalta järkkymättömältä kultaruudulta toisessa päässä olevalle samanlaiselle ruudulle, joka oli yhtä järkkymätön.