"Tuolla ylhäällä", hän selitti, "on sisäpihalle vievä ovi. Näin kauas olen opastanut teidät. Tästä lähtien yli kuuden kilometrin päässä oleville varustuksille saakka on tiellämme lukemattomia vaaroja. Vartijoita liikkuu pihoilla, temppeleissä, puutarhoissa. Ja itse varustuksissa on jokaista tuuman leveyttä kohti vartija."
En ymmärtänyt, mitä varten tarvittiin niin tavattomia määriä sotilaita suojaamaan salaperäisyyden ja taikauskon verhoon siinä määrin kiedottua paikkaa, ettei ainoakaan barsoomilainen olisi rohjennut sitä lähestyä, vaikka sen asema olisikin ollut tarkoin tunnettu. Kysyin Thuvialta, mitä vihollisia thernit mahtoivat pelätä varmassa linnoituksessaan.
Olimme juuri saapuneet ovelle, ja Thuvia avasi sitä parhaillaan.
"He pelkäävät, oi prinssi", hän selitti, "Barsoomin mustia rosvoja, joilta esi-isämme meitä varjelkoot."
Ovi lennähti auki. Kasvien tuoksu täytti sieraimeni. Vilpoinen yöilma lehahti kasvojani vasten. Isot banthit nuuskivat outoja hajuja; sitten ne kaikki syöksähtivät sivuitsemme hiljaa murahdellen ja juoksivat lähemmän kuun kirkkaasti valaisemaan puutarhaan.
Äkkiä kuului temppelin katoilta voimakas huuto, hälytys- ja varoitushuuto, joka kiiri yhä kauemmaksi, leviten sekä itään että länteen, kaikuen temppeleistä, pihoilta ja varustuksilta, kunnes se kuului vain kuin kaukaisena, epäselvänä kaikuna.
Kookkaan tharkin pitkä miekka lensi tupestaan; Thuvia painautui vapisten vierelleni.
KUUDES LUKU
Barsoomin mustat rosvot
"Mitä se on?" kysyin Thuvialta.