Marsin molempien loistavien kuiden kirkkaassa valossa saattoi koko näyttämön eroittaa elävän selvästi. Kultatukkaiset, valkeaihoiset thernit taistelivat epätoivoisen rohkeasti käsikähmässä mustaihoisia vihollisiaan vastaan.
Tuolla pieni, kiihkeästi otteleva sotilasryhmä sotki jalkoihinsa upean pimalialavan, toisaalla mustan sotilaan käyrä miekka osui thernin sydämeen, ja kaatunut jäi virumaan hehkuvista rubineista muovatun ihastuttavan patsaan juurelle, tuolla taas kymmenkunta therniä ahdisti yhtä ainoata rosvoa pakottaen hänet peräytymään smaragdipenkille, jonka sateenkaaren väreissä välkkyvään pintaan oli upotetuista timanteista muodostettu omituisen kaunis barsoomilainen kuvio.
Hieman sivussa seisoimme Thuvia, tharkilainen ja minä. Taistelun temmellys ei ollut levinnyt meihin asti, mutta silloin tällöin liikkui taistelijoita siksi lähellä meitä, että voimme tarkkailla heitä hyvin.
Mustat rosvot olivat minusta tavattoman mielenkiintoisia. Olin kuullut heistä hämäriä huhuja, jotka tuntuivat pelkiltä taruilta, ollessani aikaisemmin Marsissa. Mutta en ollut milloinkaan itse niitä nähnyt enkä tavannut ketään, joka oli nähnyt.
Kansa oletti heidän asuvan pienemmässä kuussa, josta he pitkin väliajoin laskeutuivat Barsoomiin. Joka paikassa he käydessään tekivät mitä hirveimpiä julmuuksia ja poistuessaan veivät mukanaan aseita, ammuksia ja vangiksi ottamiaan nuoria neitoja. Viimemainitut, niin kertoi huhu, he uhrasivat jollekin hirveälle jumalalle viettäen hurjia menoja, jotka päättyivät uhrien syömiseen.
Minulla oli erinomainen tilaisuus silmäillä rosvoja, kun heistä milloin yksi, milloin toinen joutui taistelun tuoksinassa lähelle piilopaikkaamme. He olivat vankkoja miehiä, lähes kahden metrin pituisia. Kasvot olivat selväpiirteiset ja erittäin siromuotoiset; silmät olivat suuret ja hyvin muodostuneet, vaikka hieman kapeat, mikä teki ne viekkaan näköisiksi; iris, mikäli kuutamossa voin päättää, oli sysimusta, kun taas itse silmämuna oli hyvin valkea ja kirkas. Rosvojen ruumiinrakenne näytti olevan aivan samanlainen kuin thernien, punaisen kansan ja minun. Vain ihon väri eroitti heidät jyrkästi meistä; se muistutti kiillotettua ebenpuuta, mikä niin kummalliselta kuin se kuulostaakin etelävaltioiden miehen sanomana, pikemmin lisäsi kuin vähensi heidän tavatonta kauneuttaan.
Mutta jos heidän ruumiinsa olivat jumalaiset, niin heidän sydämensä olivat nähtävästi aivan päinvastaiset. En milloinkaan ollut nähnyt niin kamalan verenhimoisia olentoja kuin nämä ilmasta saapuneet pahat henget olivat taistellessaan hurjasti thernien kanssa.
Kaikkialla ympärillämme oli puutarhassa heidän turmaa tuoneita lentokoneitaan, joita thernit, minulle silloin vielä selittämättömästä syystä, eivät yrittäneetkään vahingoittaa. Silloin tällöin syöksyi joku musta sotilas läheisestä temppelistä kantaen nuorta naista sylissään. Hän juoksi aina suoraan lentokoneelleen, samalla kun hänen läheisyydessä taistelevat toverinsa kiirehtivät suojaamaan hänen peräytymistään.
Thernit puolestaan yrittivät innokkaasti pelastaa naista, ja hetkeksi saattoi rosvo taakkoineen joutua keskelle kirkuvien paholaisten pyörrettä, näiden jaellessa aineistuneiden hornan henkien lailla iskuja toisilleen.
Mutta aina näyttivät Barsoomin mustat rosvot voittavan, ja neito, joka kuin ihmeen kautta oli selviytynyt mellakasta vahingoittumatta, vietiin nopean lentokoneen kannella ulkona vallitsevaan pimeyteen. Sellaisen taistelun melu, kuin ympärillämme raivosi, kuului kaikkiin suuntiin niin kauaksi kuin ääni kantoi, ja Thuvia kertoi minulle, että mustat rosvot tekivät tavallisesti hyökkäyksensä samanaikaisesti pitkin koko thernien vyömäistä aluetta, joka ympäröi Dorin laaksoa Otz-vuorten ulkorinteillä.