Kun taistelu siirtyi hetkeksi kauemmaksi meistä, kääntyi Thuvia minuun päin kysyen:
"Ymmärrätkö nyt, oi prinssi, minkä vuoksi miljoona sotilasta vartioi pyhien thernien aluetta yötä päivää.
"— Tämän, mitä sinä nyt näet, olen minä nähnyt toistuvan parikymmentä kertaa niiden viidentoista vuoden aikana, jotka olen ollut täällä vankina. Ikimuistoisista ajoista asti ovat Barsoomin mustat rosvot käyneet saalistamassa pyhien thernien alueella.
"— Mutta milloinkaan he eivät retkillään mene niin pitkälle kuin helposti uskoisi heidän voivan tehdä, että nimittäin thernien rodun sukupuuttoon kuoleminen olisi pelättävissä. Tuntuu melkein siltä kuin he käyttäisivät thernejä leluinaan, joihin he saavat tyydyttää hurjan taisteluhalunsa, samalla ottaen näiltä polttoverona aseita, ampumatarpeita ja vankeja."
"Miksi eivät thernit hyppää lentokoneisiin ja hävitä niitä?" kysyin. "Se tekisi hyökkäyksistä pian lopun, ainakaan eivät mustat olisi niin rohkeita. Näethän, kuinka he ovat jättäneet lentokoneensa ilman ainoatakaan vartijaa aivan kuin ne olisivat täydessä turvassa heidän omissa lentovajoissaan."
"Thernit eivät uskalla. He yrittivät sitä kerran, monia miespolvia sitten, mutta seuraavana yönä ja kokonaisen kuukauden senjälkeen risteili tuhat isoa, mustaa taistelulaivaa Otz-vuorten yläpuolella, syytäen pommeja temppeleihin, puutarhoihin ja pihoihin, kunnes jokaisen eloon jääneen thernin oli ollut paettava turvaan maanalaisiin käytäviin.
"— Thernit tietävät, että koko heidän olemassolonsa on mustaihoisten suvaitsevaisuudesta riippuvainen. He olivat vähällä kaikki tuhoutua sillä kertaa, eivätkä he tahdo toistamiseen antautua samaan vaaraan."
Juuri kun hän lakkasi puhumasta, sekaantui taisteluun uusia osanottajia, jotka saapuivat sekä thernien että rosvojen aavistamatta. Isot banthit, jotka me olimme päästäneet valloilleen puutarhaan, olivat nähtävästi aluksi säikähtäneet taistelun melua, sotilaiden kiljahduksia sekä pyssyjen ja pommien kovia pamauksia.
Mutta nyt ne olivat ilmeisesti raivostuneet jatkuvasta melusta ja kiihtyneet tuoreen veren hajusta, sillä korkeasta pensaikosta hyökkäsi äkkiä iso hahmo keskelle taistelevaa miesparvea. Hirvittävän raivoisa kiljunta kajahti banthin kidasta, kun se tunsi lämmintä lihaa voimakkaissa kynsissään.
Ikäänkuin sen kiljaisu olisi ollut sovittu merkki, kiiti koko lauma taistelijoiden sekaan. Hetkisen vallitsi pakokauhu. Sitten thernit ja mustat miehet ryhtyivät yhdessä torjumaan yhteistä vihollista, sillä banthit raatelivat heitä puolueettomasti.