Samalla kuulin naisen kiljaisevan takanani ja hetkistä myöhemmin, kun mustat jo kävivät kimppuuni, kuului ylhäältä heikosti Thuvian ääni: "Prinssini, oi, prinssini, mieluummin jään ja kuolen kans—" Loppu hukkui hyökkääjien meluun.
Tiesin kuitenkin, että temppuni oli onnistunut ja että toistaiseksi ainakin Thuvia ja Tars Tarkas olivat turvassa ja heillä oli mahdollisuus pelastua.
Hetkisen näytti siltä, etten kykenisi kestämään monilukuisten vastustajieni hyökkäystä, mutta kuten niin monasti ennen, kun olin tällä soturien ja hurjien petojen tähdellä joutunut pelottavaa ylivoimaa vastaan, niin nytkin huomasin, että maapallolla saadut voimani olivat siksi paljon suuremmat kuin vastustajieni, ettei ylivoima ollutkaan niin musertava kuin näytti.
Viuhuva kalpani kutoi surmaverkon ympärilleni. Aluksi mustat tunkeutuivat lähelleni ulottuakseen minuun lyhyine miekkoineen, mutta pian he peräytyivät, ja kaikkien heidän kasvoiltaan näkyi selvästi, kuinka suuressa arvossa he olivat äkkiä oppineet pitämään säilää heiluttavaa kättäni.
Tiesin kuitenkin, että muutamissa minuuteissa väsyisin taistellessani ylivoimaa vastaan tai en kykenisi torjumaan vihollisteni hyökätessä useilta tahoilta yhtä aikaa. Minun täytyi sortua varmaan kuolemaan heidän kynsissään. Tämä ajatus puistatti minua; kuolla tässä kamalassa paikassa, josta ei minkäänlaista tietoa kuolemastani saapuisi Dejah Thorisin korviin, saada surmanisku outojen mustien miesten kädestä julmien thernien puutarhassa.
Mutta sitten taaskin palasi entinen rohkeuteni. Virginialaisten esi-isieni soturiveri kiehui suonissani. Raju verenhimo ja taistelun riemu heräsivät. Sama hymy, joka on herättänyt kauhua tuhansissa vihollisissa, levisi huulilleni. Pyyhin kuoleman ajatukset mielestäni ja kävin vastustajieni kimppuun niin raivokkaasti, että ne heistä, jotka jäivät henkiin, muistavat sen kuolinpäiväänsä saakka.
Yhä uusia rosvoja kyllä rientäisi tukemaan ahdistajiani, sen tiesin; taistellessanikin järkeni senvuoksi työskenteli koettaen keksiä pelastuskeinoa.
Se tuli aivan odottamatta yön synkästä pimeydestä takaani. Olin juuri saanut isketyksi pois aseen kookkaalta vintiöltä, joka oli pitänyt minua varsin tiukalla, ja sillä hetkellä mustat seisoivat peräytyneinä hengähtämään.
He silmäilivät minua kiukkuisen raivoisasti, mutta siitä huolimatta heidän eleistään kuvastui jonkunlaista kunnioitusta.
"Thern", lausui yksi heistä, "taistelet kuin dator. Jollei sinulla olisi tuota kirottua keltaista tukkaa eikä ihosi olisi valkea, voisi sinulla olla kunniapaikka Barsoomin ensisyntyisten keskuudessa."