"En ole thern", sanoin ja aioin juuri selittää heille olevani toisesta taivaankappaleesta, arvellen, että jos saisin aikaan sovinnon näiden vintiöiden kanssa ja taistelisin heidän kanssaan thernejä vastaan, he kenties auttaisivat minua pääsemään vapauteen. Mutta juuri silloin raskas esine sattui kumahtaen hartioihini, niin että olin vähällä lentää pitkälleni.
Kun pyörähdin päin tätä uutta vihollista, lipui joku esine olkapääni yli iskien yhtä hätyyttäjääni vasten kasvoja ja kaataen hänet tajuttomana nurmikolle. Samassa oivalsin, että meihin sattunut esine oli kohtalaisen kokoisen ilmalaivan, kenties kymmenmiehisen risteilijän, laahausankkuri.
Alus leijaili hitaasti ilmassa korkeintaan viisitoista metriä päittemme yläpuolella. Heti välähti mieleeni sen tarjoama pelastumismahdollisuus. Laiva oli hitaasti kohoamassa, eikä ankkuri noustuaan muutaman metrin enää ollut vastassani olevien mustien ulottuvilla. Ponnistin voimakkaasti ja hyppäsin suoraan heidän ylitseen, niin että he jäivät silmät hämmästyksestä levällään ja suut ammollaan töllistelemään jälkeeni. Toisella hypyllä sain juuri parhaiksi tartutuksi nyt jo nopeasti kohoavaan ankkuriin. Mutta se onnistui, ja riipuin kiinni toisella kädelläni, laahautuen puutarhan korkeampien kasvien oksien välitse äskeisten ahdistajieni kiljuessa ja ulvoessa allani.
Alus kaarsi ensiksi länteen ja teki sitten siron käännöksen etelää kohti. Seuraavalla hetkellä lensin sen mukana Kultaisten kallioiden laen ylitse Dorin laakson yläpuolelle, jossa unohdettu Korus-järvi lepäsi kuutamossa, välkkyen tuhannen kahdeksansadan metrin päässä allani.
Vedin itseni varovasti istumaan ankkurin haarukkaan. Ajattelin, saattaisiko alus mahdollisesti olla ilman miehistöä. Toivoin sitä. Tai kenties se kuului jollekin ystävälliselle kansalle ja oli sattumalta joutunut melkein rosvojen ja thernien kynsiin. Se seikka, että se purjehti poispäin taistelunäyttämöltä, tuki tätä olettamusta. Mutta päätin ottaa asiasta varman selon ja aloin hyvin varovasti ja hitaasti kiivetä ankkuriketjua myöten aluksen kannelle.
Olin juuri tarttunut toisella kädelläni kaiteeseen, kun laidan yli työntyi hurja musta naama ja minua tähysti voitonriemuista vihaa hehkuva silmäpari.
SEITSEMÄS LUKU
Kaunis jumalatar
Vähän aikaa olimme molemmat, sekä musta rosvo että minä hievahtamatta, tuijottaen toisiamme silmiin. Sitten kaareutuivat hänen sirot huulensa julmaan hymyyn, sysimusta käsi ojentui hitaasti kaiteen reunalta ja revolverin kylmä piippu tähtäytyi keskelle otsaani.
Mutta samalla hetkellä kun tumma sormi jännittyi painamaan liipaisinta, tartuin vapaalla kädelläni salamannopeasti juuri käsivarren etäisyydellä olevaan mustaan kurkkuun. Rosvon sähähdys: "Kuole, kirottu thern", takertui puolittain kurkkuun sormieni puristuksesta. Hana naksahti turhaan tyhjän piipun kohdalla.