Kun verkkaan astelin tuskin tuntuvasti alenevaa rinnettä myöten järveä kohti, kiintyi huomioni väkisinkin ruohikon ja puiden puistomaiseen ulkonäköön. Ruoho oli yhtä tiheätä ja tasaista kuin jonkun vanhan englantilaisen pihanurmikon, ja itse puut oli näöstä päättäen kaikki huolellisesti karsittu noin neljän ja puolen metrin korkeuteen saakka. Jos katsahti mihin suuntaan hyvänsä, näytti metsä senvuoksi tavattoman avaralta, korkealta huoneelta.
Kaikkien näiden, huolelliseen ja järjestelmälliseen hoitoon viittaavien merkkien nojalla uskoin varmasti, että saapuessani nyt toisen kerran Marsiin olin ollut kylliksi onnellinen joutuakseni ensiksi jonkun sivistyskansan alueelle ja että heidät löydettyäni saisin kohteliaan vastaanoton ja turvan, johon arvoni Tardos Morsin sukuun kuuluvana prinssinä minut oikeutti.
Astellessani järvelle herättivät puut minussa syvää ihmettelyä. Niiden paksut rungot, joista jotkut olivat kokonaista kolmekymmentä metriä läpimitaten, olivat takeena niiden huimaavasta korkeudesta, jota minä en voinut muuta kuin arvailla, sillä katseeni ei kyennyt missään kohdin tunkeutumaan niiden tiheän lehvistön läpi ylemmäksi kuin kahdenkymmenen tahi kahdenkymmenenviiden metrin korkeuteen.
Niin ylhäälle asti kuin saatoin nähdä olivat rungot ja oksat yhtä sileitä ja kiiltäviksi hangattuja kuin uusin amerikkalainen piano. Muutamien puiden puu oli mustaa kuin ebenholtsi, kun taas niiden lähimmät naapurit saattoivat metsän himmeässä valossa hohtaa yhtä kirkkaan valkoisina kuin hienoin posliini, tai myöskin olla taivaansinisiä, kirkkaan punaisia, keltaisia tahi tumman purppuran värisiä. Samoin myöskin lehdet olivat yhtä iloisen ja vaihtelevan värisiä, kun taas kukkia, joita puissa oli tiheinä ryhminä, ihmissanat eivät kykene kuvaamaan, vaan siihen vaadittaisiin jumalten kieltä.
Lähestyessäni metsän reunaa huomasin, että sen ja rannan välillä oli laaja niittymaa, ja juuri kun olin astumaisillani esiin puiden varjosta, sattui silmiini näky, joka karkoitti mielestäni kaikki oudon kauniin maiseman herättämät romanttiset ja runolliset mietteet.
Vasemmalla puolellani ulottui järvi niin kauas kuin silmä kantoi, vain epäselvän, hämärän viivan osoittaessa vastapäistä rantaa; oikealla taas laski mahtava joki leveänä, rauhallisena ja majesteetillisena edessäni olevaan tyyneen järveen.
Vähän matkan päässä jokea ylöspäin kohosi valtavia, äkkijyrkkiä kallioita, joiden juurelta tämä suuri joki näytti saavan alkunsa.
Mutta eivät nämä ihastuttavan upeat luonnon suurenmoisuuden näytteet temmanneet huomiotani niin äkkiä metsän kauneudesta. Siihen oli syynä se, että näin parikymmentä olentoa, jotka hitaasti liikkuivat niityllä, lähellä valtavan joen rantaäyrästä.
Ne olivat omituisen, luonnottoman kummallisen näköisiä, erilaisia kuin mikään niistä olennoista, joita olin aikaisemmin Marsissa nähnyt, mutta kuitenkin ne kaukaa katsottuina muistuttivat hyvin suuresti ihmisiä. Kun suuremmat yksilöt seisoivat pystyssä, vaihteli niiden pituus kolmesta puoleenneljättä metriin, ja niiden vartalon ja alaraajojen mittasuhteet olivat aivan samanlaiset kuin maapallon ihmisten.
Mutta käsivarret olivat hyvin lyhyet, ja tarkastellessani niitä piilopaikastani näytti niiden rakenne olevan jotakuinkin samanlainen kuin norsun kärsän. Käsivarret näet liikkuivat käärmemäisesti aaltoillen ja mutkitellen, ikäänkuin niissä ei olisi ollut luita ollenkaan tahi sitten niiden luusto ollut nikamista kokoonpantu.