Kohauttaen kauniita olkapäitään hän teki kädellään liikkeen kuin olisi heittänyt jotakin aluksen laidan yli.
"En ole murhaaja", sanoin. "Surmaan vain puolustaessani itseäni."
Hän katsoi minua tiukasti silmiin. Sitten hän rypisti jumalaisia kulmiaan ja pudisti päätään. Hän ei jaksanut käsittää.
Niin, eihän oma Dejah Thorisinikaan ollut voinut ymmärtää menettelyäni vihollisia kohtaan, vaan se näytti hänestä hullulta ja vaaralliselta. Barsoomissa ei pyydetä eikä anneta armoa, ja jokaisen ihmisen kuolema merkitsee, että tämän kuolevan tähden niukoista luonnonvaroista jakautuu aina sitä suuremmat osuudet jälkeenjääneille.
Mutta tämän tytön ilmeet, kun hän ajatteli vihollisen surmaamista, olivat tyyten erilaiset kuin se helläsydäminen valittelu, joka huokui prinsessani olemuksesta hänen puhuessaan sitä vaativasta vääjäämättömästä pakosta.
Luulen, että Phaidoria suretti sen kiihkoisen tunnelman menettäminen, jonka näky oli hänessä herättänyt, enemmän kuin se seikka, että menettelyni johdosta jäi yksi vihollinen lisää meitä uhkaamaan.
Mies oli nyt tullut täysin tajuihinsa ja katseli meitä kiinteästi, viruessaan sidottuna kannella. Hän oli komea mies, soreajäseninen ja voimakas, kasvot älykkäät ja niin hienopiirteiset, että itse Adoniskin olisi häntä kadehtinut.
Alus oli ohjaamattomana ajautunut hitaasti laakson poikki; nyt oli mielestäni jo aika tarttua peräsimeen ja kääntää se oikeaan suuntaan. Vain hyvin ylimalkaisesti saatoin arvailla, missä Dorin laakso sijaitsi. Tähtien asennosta päättäen se ilmeisestikin oli kaukana päiväntasaajan eteläpuolella, mutta minussa ei ollut marsilaista tähtientutkijaa tarpeeksi voidakseni niiden nojalla muuta kuin hyvin summittaisesti arvailla, kun käytettävissäni ei ollut niitä erinomaisia karttoja, joiden avulla Heliumin laivaston upseerina ollessani olin laskenut ohjaamani laivan aseman.
Se seikka, että pohjoisessa päin pikimmin joutuisimme tiheämmin asutuille seuduille, ratkaisi heti, mihinpäin suuntaisin lentomme. Käänsin peräsintä, ja risteilijä kaarsi sirosti ympäri. Sitten painoin työntävien säteiden toimintavoimaa järjestävää nappulaa, ja aluksemme kohosi huimaa vauhtia ylöspäin. Käännettyäni vauhtivivun viimeiseen pykälään kiidimme pohjoista kohti, samalla kun nousimme yhä ylemmäksi kaameasta kuolemanlaaksosta.
Kun huimaavan korkealla lentäen sivuutimme thernien kapean alueen, puhuivat kaukaa altamme näkyvät välähdykset mykkää kieltään tällä kammottavalla raja-alueella yhä vielä raivoavan taistelun hurjuudesta. Taistelun melskeestä ei ainoakaan ääni kantautunut korviimme, sillä olimme siksi korkealla, etteivät niin ohentuneeseen ilmaan enää ääniaallot saapuneet; ne hajaantuivat ja vaimenivat jo kaukana allamme.