Oli purevan kylmää, ja hengitys kävi vaikeaksi. Phaidor ja musta rosvo tuijottivat herkeämättä minuun. Vihdoin puhkesi tyttö puhumaan.
"Näin korkealla on pyörtyminen hyvin lähellä", hän sanoi rauhallisesti. "Jollet halua, että kaikki kuolemme, niin sinun on parasta antaa aluksen laskeutua, ja nopeasti sittenkin."
Hänen äänessään ei ollut pelokasta sointua. Hän puhui kuin olisi sanonut: "Sinun on parasta ottaa sateenvarjo mukaasi. Pian alkaa sataa."
Annoin aluksen nopeasti laskeutua alemmaksi. Eikä se tapahtunut hetkeäkään liian aikaisin. Tyttö oli pyörtynyt. Myöskin musta vankimme oli tajuttomana, ja luulen, että itsekin pysyin tajuissani pelkästään tahtoni voimalla. Se henkilö, jonka harteilla on koko vastuu, kykenee kestämään enimmin.
Nyt lensimme matalalla Otz-vuorten juurien yläpuolella. Oli verraten lämmintä ja ilmaa oli yllin kyllin nääntyneille keuhkoillemme, joten minua ei ensinkään ihmetyttänyt, kun näin mustan sotilaan ja vähän senjälkeen tytön avaavan silmänsä.
"Olimmepa lähellä kuolemaa", huomautti Phaidor.
"Opin siitä kuitenkin kaksi seikkaa", vastasin.
"Mitkä sitten?"
"Että myöskin Phaidor, elämän ja kuoleman herran tytär, on kuolevainen", sanoin hymyillen.
"Vain Issus yksin on kuolematon", vastasi hän. "Ja Issus edustaa thernien rotua yksin. Siten minäkin olen kuolematon."