"Aion viedä teidät molemmat Heliumiin", sanoin. "Teille ei tapahdu mitään pahaa. Saatte nähdä, että Heliumin punainen kansa on ystävällistä ja ylevämielistä rotua. Mutta jos he uskovat sanojani, niin ei enää kukaan lähde vapaaehtoiselle retkelle Iss-virtaa myöten, ja joutava, sokea taikausko, jota he ovat ikimuistoisista ajoista lähtien pitäneet pyhänä, hajoaa kuin tuhka tuuleen."
"Oletko Heliumista?" kysäisi rosvo.
"Olen Heliumin jeddakin Tardos Morsin sukuun liittynyt prinssi", vastasin, "mutta en ole Barsoomista syntyisin. Olen toisesta taivaankappaleesta."
Xodar katsoi minua kiinteästi muutamia minuutteja.
"Minun on helppo uskoa, ettet ole Barsoomista", hän sanoi vihdoin. "Ei yksikään tämän tähden asukas olisi kyennyt yksin suoriutumaan kahdeksasta ensisyntyisestä. Mutta kuinka sinulla on pyhä thernin kultainen tukka ja jalokivikoristeinen otsavyö?" Hän painosti pilkallisesti sanaa "pyhä."
"Ne olin jo unohtanut", selitin. "Ne ovat voittosaalista." Yhdellä tempaisulla riisuin naamion päästäni.
Kun mustaihoinen näki tumman, lyhyeksi leikatun tukkani, menivät hänen silmänsä ällistyksestä levälleen. Hän oli ilmeisesti odottanut näkevänsä thernin kaljun pään.
"Olet todellakin toisesta taivaankappaleesta", hän sanoi kunnioituksen väre äänessään. "Sinulla on thernin iho, ensisyntyisen musta tukka ja kahdentoista datorin lihakset, eikä Xodarin tarvitse hävetä tunnustaessaan sinut ylivoimaiseksi. Sitä hän ei ikinä tekisi", hän lisäsi, "jos olisit barsoornilainen."
"Juokset monta askelta edelläni, ystäväni", keskeytin hänen puheensa. "Sen olen saanut selville, että nimesi on Xodar, mutta keitä ovat ensisyntyiset, mitä merkitsee dator ja miksi et voisi myöntää sitä, jos joku barsoomilainen sinut voittaisi?"
"Barsoomin ensisyntyiset", selitti hän, "ovat mustaihoinen ihmisrotu, jonka keskuudessa olen dator eli, kuten alemmat barsoomilaiset sanoisivat, prinssi. Rotuni on tämän tähden vanhin. Sukupuumme ulottuu keskeytymättä suoraan Elämän puuhun, joka versoi keskellä Dorin laaksoa kaksikymmentäkolme miljoonaa vuotta sitten.