Olivatko nämä poikasia vaiko ainoastaan osia monijakoisesta olennosta, sitä minun oli mahdoton tietää.
Sillä aikaa kun olin tarkastellut tätä kummallista hirviötä oli koko muu lauma vähitellen tullut lähelleni, ja huomasin että vaikkakin monista niistä riippui pikkuotuksia, ei kuitenkaan kaikilla ollut tällaista lisäkettä. Vielä panin merkille, että poikasien koko vaihteli kaikissa mahdollisissa kehitysasteissa, toisten muistuttaessa vain vähäisiä aukeamattomia nuppuja, joiden läpimitta oli ainoastaan pari, kolme sentimetriä, kun taas toiset olivat jo selväpiirteisiä, lopullisesti muodostuneita olentoja, joiden pituus oli viidestäkolmatta kolmeenkymmeneen sentimetriin.
Lauman seassa liikkui laitumella useita pienokaisia, jotka eivät olleet paljonkaan isompia kuin vielä vanhempiensa yhteydessä olevat poikaset, ja näistä alkaen oli laumassa kaikenkokoisia yksilöjä aina peloittavan kookkaihin täysikasvuisiin saakka.
Vaikkakin nämä olennot näyttivät hirveiltä, en kuitenkaan tiennyt, oliko minun niitä pelättävä vai ei, sillä niiden taisteluvarustukset eivät näyttäneet erikoisen tehokkailta. Olinkin juuri aikeissa astua esiin piilopaikastani nähdäkseni, minkä vaikutuksen ihmisen ilmestyminen niihin tekisi. Mutta onneksi tämä ripeä päätökseni tukehtui alkuunsa, kun kuulin omituisen valittavan kirkunan, joka tuntui tulevan oikealla puolellani olevien jyrkkien kallioiden suunnalta.
Kun olin alaston ja aseeton, olisin saanut pikaisen ja hirveän kuoleman näiden julmien otuksien käsissä, jos olisin ehtinyt toteuttaa päätökseni, mutta samalla kun kirkuna kajahti, kääntyivät lauman kaikki jäsenet äänen suuntaan, ja niiden käärmemäiset hiukset nousivat pystyyn kankeina, ikäänkuin jokainen hius olisi ollut havaitsemiskykyinen elin, joka koetti joko katsoen tai kuunnellen saada selville, mistä ääni tuli ja mitä se merkitsi. Ja itse asiassa osoittautuikin viimemainittu olettamus oikeaksi, sillä nämä Barsoomin kasvi-ihmisten päässä olevat kummalliset lisäkkeet ovat näiden hirmu olentojen, alkuperäisestä Elämänpuusta puhjenneen oudon rodun viimeisten jätteiden tuhantena korvana.
Samalla kääntyivät kaikki katsomaan lauman yhtä jäsentä, kookasta vintiötä, joka ilmeisesti oli johtaja. Sen toisesta kämmensuusta kuului omituista kehräävää ääntä, ja se syöksyi nopeasti jyrkännettä kohti koko lauman seuraamana.
Otuksien nopeus ja liikkumistapa olivat molemmat merkillisiä, sillä ne juoksivat hyppien pitkiä, kuuden, jopa lähes kymmenenkin metrin mittaisia loikkauksia, hyvin samaan tapaan kuin kenguru.
Nopeasti juosten ne olivat häipymäisillään näkyvistäni, kun päähäni pälkähti lähteä niiden perässä, ja luopuen kaikesta varovaisuudesta kiiruhdin niityn poikki niiden jäljessä, harppaillen vieläkin riittävämpiä loikkauksia kuin ne, sillä maapallon voimakkaan asukkaan lihakset saavuttavat huomattavia tuloksia, kun niiden voitettavana on Marsin pienempi painovoima ja vähäisempi ilmanpaine.
Lauma meni suoraan kallioiden juurelle päin sitä paikkaa kohti, josta joki näytti saavan alkunsa, ja lähemmäksi saapuessani huomasin, että niityllä oli siellä täällä tavattoman isoja kivimöhkäleitä, jotka ajan hammas oli ilmeisesti irroittanut yläpuolella kohoavista äkkijyrkänteistä. Tästä syystä pääsin varsin lähelle hälyn alkusyytä, ennenkuin minua siellä odottava näky avautui kauhistuneitten katseitteni eteen. Kun nousin eräälle mahtavalle kivijärkäleelle, näin kasvi-ihmisten ympäröivän pientä ryhmää, jossa oli viisi tahi kuusi Barsoomin vihreätä miestä ja naista.
Nyt en enää vähääkään epäillyt, että olin todella Marsissa, sillä edessäni oli tämän kuolevan kiertotähden kuivuneiden merien pohjilla ja autioissa kaupungeissa asustavien villiheimojen jäseniä.