Kun horna puhkesi valloilleen
Varhain seuraavana aamuna Xodar ja minä aloimme valmistella karkaamissuunnitelmiamme. Ensiksi annoin hänen piirtää koppimme kivilattialle etelänavan seuduista niin tarkan kartan kuin oli mahdollista käytettävissämme olevilla välineillä — varustukseni soljella ja Sator Throgilta ottamani ihmeellisen jalokiven terävällä särmällä.
Tämän kartan avulla laskin sitten likipitäin Heliumin suunnan ja etäisyyden Omeaniin vievän aukon suulta.
Sitten piirrätin hänellä Omeanin kartan, johon oli tarkoin merkitty
Shadorin asema ja katossa oleva, ulkomaailmaan vievä aukko.
Molempia karttoja tutkin sitten, kunnes ne olivat lähtemättömästi painuneet mieleeni. Samoin Xodar opetti minut tuntemaan Shadorilla olevien vartijoiden tehtävät ja tavat. Nukkumista varten määrättyinä tunteina oli vain yksi mies kerrallaan toimessa. Hänen vartiopolkunsa kulki vankilan ympäri noin kolmenkymmenen metrin etäisyydellä rakennuksesta.
Vartijat astelivat, selitti Xodar, hyvin hitaasti, niin että yhteen kierrokseen kului lähes kymmenen minuuttia. Niin ollen oli vankilan jokainen sivu jotakuinkin viisi minuuttia yhteen menoon valvomatta vartijan jatkaessa etanankulkuaan vastakkaisella puolella.
"Nämä tiedot, joita haluat", huomautti Xodar, "ovat kaikki hyvin arvokkaita sen jälkeen kun olemme päässeet ulos, mutta millään seikalla, jota olet kysynyt, ei ole vähääkään tekemistä tämän ensimmäiseksi ratkaistavan ja tärkeimmän kysymyksen kanssa."
"Ulos me kyllä pääsemme", vastasin nauraen. "Jätä se minun huolekseni!"
"Milloin yritämme?" kysyi hän.
"Ensimmäisenä yönä, jolloin joku pieni alus on ankkurissa lähellä
Shadorin rantaa", vastasin.