"Mutta miten saat tietää, onko aluksia lähellä Shadoria? Ikkunat ovat aivan liian korkealla ylettyäksemme niihin."
"Eipä suinkaan, Xodar; katsos tänne!"
Hypähdin, niin että sain kiinni vastassamme olevan ikkunan ristikoista, ja silmäsin nopeasti ulkopuolelle.
Useita pikku aluksia ja kaksi isoa taistelulaivaa oli korkeintaan sadan metrin päässä Shadorista.
— Tänä yönä, — ajattelin ja aioin juuri lausua ratkaisuni Xodarille, kun koppimme ovi ilman minkäänlaista varoitusmerkkiä avautui ja vartija astui sisään.
Jos hän nyt näkisi minut, niin karkuun pääsemisen toiveet haihtuisivat meiltä nopeasti; tiesin, että minut pantaisiin rautoihin, jos vartijani saisivat vähänkään vihiä liikkumiskyvystä, joka minulla Maan oloihin tottuneiden lihaksieni nojalla oli Marsissa.
Mies astui sisään pysähtyen seisomaan kasvot huoneen keskustaa kohti, joten hänen selkänsä oli minuun päin. Puolitoista metriä yläpuolellani oli viereisen ja meidän koppimme välisen seinän yläreuna.
Siinä oli ainoa keino välttää ilmituloa. Jos mies kääntyisi, olisin mennyttä. En myöskään voinut pudottautua lattialle, sillä hän oli melkein minun kohdallani, joten olisin lattialle tullessani pakostakin tyrkännyt häntä.
"Missä valkoinen mies on?" tiuskaisi vartija Xodariile. "Issus vaatii häntä luokseen." Hän kääntyi hitaasti tarkastellen, olinko jossakin kopin nurkassa.
Kiipesin ikkunan rautaristikoita myöten, kunnes sain toiselle jalalleni hyvän sijan ikkunalaudalta; sitten päästin irti otteeni ja ponnahdutin itseni väliseinän päälle.