"Mikä se oli?" kuulin vartijan syvän äänen mylvivän, kun varuksieni metalliosat rahisivat kiviseinää vasten, lipuessani sen ylitse. Sitten pudottauduin keveästi viereisen kopin lattialle.
"Missä on valkoinen orja?" ärjäisi vartija uudelleen.
"En tiedä", vastasi Xodar. "Hän oli täällä juuri kun tulit. En ole hänen valvojansa — mene etsimään!"
Mustaihoinen murahti jotakin, jota en ymmärtänyt, ja sitten kuulin hänen avaavan oven, joka vei yhteen toisella puolella olevista kopeista. Kuuntelin jännittyneenä, kunnes kuulin oven sulkeutuvan hänen jälkeensä. Sitten hyppäsin taaskin väliseinän päälle ja pudottauduin omaan koppiimme hämmästyneen Xodarin viereen.
"Ymmärrätkö nyt, miten pääsemme täältä?" kysyin häneltä kuiskaten.
"Käsitän kyllä, miten sinä pääset", vastasi hän, "mutta en nyt sen enempää kuin ennenkään huomaa, kuinka voin itse sen tehdä. Varmaa on, etten minä kykene hyppäämään seinien yli kuten sinä."
Kuulimme vartijan liikkuvan kopista koppiin. Tehtyään koko kierroksen hän lopuksi palasi meidän luoksemme. Kun hän huomasi minut, niin hänen silmänsä melkein tunkeutuivat ulos kuopistaan.
"Ensimmäisen esi-isäni kuoren nimessä!" ärjyi hän. "Missä olet ollut?"
"Olen ollut vankilassa eilisestä lähtien, jolloin telkesitte minut tänne", vastasin. "Olin tässä huoneessa sinun tullessasi. Sinun olisi parasta alkaa huolehtia näöstäsi."
Hän tuijotti minuun raivoissaan, mutta samalla rauhoittuneena.