"Tule!" hän sanoi. "Issus on käskenyt sinun saapua."
Hän vei minut vankilasta, jättäen Xodarin yksin. Ulkopuolella oli useita muita vartijoita ja punainen marsilaisnuorukainen, joka oli ollut toisessa kopissa Shadorilla. Sama matka, jonka olin edellisenä päivänä kulkenut Issuksen temppeliin, toistettiin. Vartijat pitivät punaisen nuorukaisen ja minut erillämme, joten meillä ei ollut tilaisuutta jatkaa edellisenä iltana keskeytynyttä keskusteluamme.
Nuorukaisen kasvot olivat väikkyneet mielessäni. Missä olin nähnyt hänet ennen? Hänen kaikki piirteensä olivat niin omituisen tutunomaiset, samoin hänen ryhtinsä, puhetapansa, liikkeensä. Olisin voinut vannoa tuntevani hänet, ja kuitenkin samalla tiesin, etten ollut nähnyt häntä koskaan ennen.
Saavuttuamme Issuksen puutarhaan meidät ohjattiin poispäin temppelistä eikä sitä kohti. Tiemme vei loihditun kauniiden puistojen läpi valtavalle muurille, joka kohosi kolmenkymmenen metrin korkeuteen.
Jykevän portin kautta päästiin pienelle kentälle, jota reunusti samanlainen upea metsä kuin olin nähnyt Kultaisten kallioiden juurella.
Parvittain mustaihoisia asteli verkalleen samaan suuntaan, johon vartijamme veivät meitä, ja heidän seassaan vilahteli vanhoja ystäviäni, kasvi-ihmisiä ja isoja valkeita apinoita.
Nämä hurjat eläimet liikkuivat tungoksessa kuin kotikoirat. Jos ne olivat tiellä, niin mustaihoiset tyrkkäsivät ne raa'asti syrjään tai läimäyttivät niitä miekan lappeella, ja eläimet luikkivat tiehensä hyvin pelokkaan näköisinä.
Pian saavuimme päämääräämme, laajaan amfiteatteriin, joka sijaitsi kentän toisessa laidassa vähän yli puolen kilometrin päässä puutarhan muurista.
Avarasta kaariportista virtasi mustaihoisia istumapaikoilleen, mutta meidät vietiin sisään pienemmästä, lähellä rakennuksen toista päätä olevasta sisäänkäytävästä.
Jouduimme istumapaikkojen alla olevaan aitaukseen, jossa oli jo ennen meitä toisia vankeja yhteen sullottuina ja vartijoiden silmälläpitäminä. Jotkut heistä olivat raudoissa, mutta suurinta osaa näytti vartijoiden läsnäolo pelottavan tarpeeksi, estäen kaikki mahdolliset pakoyritykset.