Matkalla Shadorilta tänne minulla ei ollut ensinkään tilaisuutta puhella vankitoverini kanssa, mutta kun nyt taaskin olimme varmassa tallessa telkien ja lukkojen takana, vähensivät vartijamme valppauttaan, joten pääsin lähenemään punaista marsilaisnuorukaista, jonka tunsin niin omituisesti vetävän minua puoleensa.
"Mikä on tämän kokoontumisen tarkoitus?" kysyin häneltä. "Onko meidän tapeltava ensisyntyisten huviksi vai onko meillä odotettavissa vieläkin pahempaa?"
"Tämä on osa Issuksen joka kuukausi pidettävistä pyhistä menoista", selitti hän, "jolloin mustaihoiset pesevät sielunsa synneistä ulkomaailman ihmisten veressä. Jos mustaihoinen sattumalta saa surmansa, niin se on todistuksena siitä ettei hän ole ollut vilpittömän uskollinen Issukselle, mikä on kuolemansynti. Jos hän selviää elävänä taistelusta, niin hän vapautuu syytöksestä, jonka nojalla hänelle oli langetettu pyhien menojen tuomio, kuten sitä nimitetään.
"— Taistelutavat ovat erilaisia. Meitä pannaan joku lukumäärä yhdessä taistelemaan yhtä useita tai kaksi kertaa niin lukuisia mustaihoisia vastaan. Tai meidät lähetetään yksin villejä petoja tai jotakuta mainehikasta mustaa soturia vastaan."
"Ja jos voitamme", kysyin, "niin entä sitten — vapausko?"
Hän purskahti nauruun.
"Vapaus, totisesti! Ainoa vapaus meitä varten on kuolema. Ei kukaan, joka kerran on astunut ensisyntyisten alueelle, poistu sieltä milloinkaan. Jos osoittaudumme kelpo taistelijoiksi, niin meidän annetaan taistella usein. Jollemme ole hyviä taistelijoita —." Hän kohautti olkapäitään. "Ennemmin tai myöhemmin kuolemme areenalla."
"Entä oletko sinä taistellut usein?" kysyin.
"Hyvin usein", vastasi hän. "Se on ainoa huvini. Satakunta mustaa paholaista olen toimittanut manalaan Issuksen pyhissä menoissa lähes vuoden aikana. Äitini olisi perin ylpeä, jos hän vain tietäisi, kuinka hyvin olen pitänyt yllä isäni taistelukunnon muistoa."
"Isäsi on varmaankin ollut valtavan uljas soturi", sanoin. "Tunsin aikoinani useimmat Barsoomin soturit; epäilemättä tunsin hänetkin. Ken hän oli?"