"Ja minä!" "Ja minä!" "Ja minä!" liittyivät toiset hänen tarjoukseensa värähtävin kuiskauksin.
SEITSEMÄSTOISTA LUKU
Kuoleman kisa
Kirkkaana ja heleänä kajahti torven ääni Jetan-kentillä. Korkeasta tornista sen viileä ääni kiiri yli Manatorin kaupungin ja ihmisäänien sekasortoisen hälyn, joka kohosi stadionin katsomolle ahdinkoon saakka sulloutuneesta väkijoukosta. Se kutsui pelaajia ensimmäiseen otteluun, ja samalla lehahti tuhansien tankojen nenään torneihin, linnoituksen muureille ja stadionin vankalle ympärysmuurille Manatorin taistelevien päällikköjen upeita, kirkasvärisiä viirejä. Se oli merkkinä Jeddakin kisojen alkamisesta, jotka olivat vuoden tärkeimmät ja jäivät jäljelle vain vuosikymmenien Suurkisoista.
Gatholin Gahan tarkkasi jokaista siirtoa kotkansilmin. Peli oli vähäpätöinen, ratkaisten vain jonkun pienen, kahden päällikön välisen jupakan, ja sitä pelasivat ammattipelaajat vain pistelaskun mukaan. Ei kukaan saanut surmaansa, ja verta vuoti vain vähän. Kamppailu kesti tunnin ajan, ja se päättyi siten, että häviöpuolen päällikkö vapaaehtoisesti suostui jäämään vähemmälle pistemäärälle, joten peliä voitiin nimittää ratkaisemattomaksi.
Taaskin törähti torvi, tällä kertaa ilmoittaen sen iltapäivän toisen ja samalla viimeisen ottelun alkavan. Vaikka tätä ei pidettykään tärkeänä kamppailuna, jollaiset oli varattu kisojen neljänneksi ja viidenneksi päiväksi, lupasi se kuitenkin tarjota kylliksi mielenkiihoitusta, koska siinä taisteltiin kuolemaan saakka. Elävillä miehillä ja elottomilla nappuloilla pelattujen pelien olennainen erotus on se, että kun edellisessä siirron ratkaisee pelkkä nappulan sijoittaminen vastapuolueen nappulan vallassa olevalle ruudulle, suorittavat edellisessä sillä tavoin samalle ruudulle joutuneet miehet kaksintaistelun ruudun omistamisesta. Senvuoksi edellisessä pelissä ei ole tärkeätä ainoastaan jetanin taitaminen, vaan myöskin jokaisen nappulayksikön kunto ja urheus, joten siis ei ainoastaan omien miesten, vaan myös kaikkien vastapuolueen pelaajien tunteminen on tavattoman suurimerkityksellinen päällikölle.
Tässä suhteessa oli Gahan alakynnessä, mutta hänen pelaajiensa vilpitön uskollisuus oli suuressa määrin omiaan tasoittamaan hänen tietämättömyyttään, sillä he avustivat häntä järjestämään laudan edullisimmalla tavalla ja rehellisesti ilmaisivat hänelle itsekunkin heikot ja vahvat puolet. Joku otteli parhaiten tappioon kallistuvassa taistelussa; toinen oli liian hidas, toinen liian raju; tämä oli tulinen ja hänen sydämensä terästä, mutta häneltä puuttui kestävyyttä. Vastustajista he kuitenkin tiesivät vähän, jos mitään, ja vasta nyt, kun molemmat puolet sijoittuivat laajan jetanlaudan mustille ja kellanpunaisille neliöille, pääsi Gahan tarkoin silmäilemään vastassaan olevia sotureita. Kellanpunainen päällikkö ei ollut vielä saapunut kentälle, mutta hänen miehensä olivat kaikki paikoillaan. Val Dor kääntyi Gahanin puoleen. "He ovat kaikki Manatorin vankiholveista tuotuja rikollisia", hän sanoi. "Heidän joukossaan ei ole ainoatakaan orjaa. Meidän ei tarvitse taistella ainoatakaan kansalaistamme vastaan, ja jokainen surmaamamme vastustaja on vihollinen."
"Se on hyvä", vastasi Gahan. "Mutta missä on heidän päällikkönsä ja missä ovat molemmat prinsessat?"
"He ovat parhaillaan tulossa, näetkö?" Val Dor osoitti kentän toista päätä, josta lähestyi kaksi vartioitua naista.
Heidän tullessaan likemmäksi Gahan näki toisen tosiaankin olevan Heliumin Taran, mutta toista hän ei tuntenut. Sitten naiset vietiin kentän keskelle molempien vastustajien puoliväliin ja jäivät sinne odottamaan, kunnes kellanpunainen päällikkö saapui.