"Ja sen suorittaakseni, orja Turan, ponnistan kaikki voimani, senjälkeen kun olen löytänyt varman turvapaikan Heliumin Taralle ja hänen panthanilleen", vakuutti Tasor.
Gahanin katseesta Tasor luki jedinsä kiitollisuuden, ja se lujitti hänen ritarillisen päätöksensä tehdä sen, mitä häneltä pyydettiin, tahi kuolla, sillä hän katsoi saaneensa rakkaalta hallitsijaltaan tehtävän, joka pani hänen hartioilleen vastuunalaisuuden sekä Gahanin ja Taran hengestä että myöskin Gatholin menestyksestä, ehkä koko tulevaisuudesta. Siksi hän joudutti heitä eteenpäin vanhan palatsin ummehtuneissa käytävissä, joissa miespolvien aikana laskeutunut pöly oli häiritsemättömänä marmorilevyillä. Vähän väliä hän tunnusteli ovia, kunnes tapasi lukitsemattoman. Avattuaan sen hän opasti heidät huoneeseen, jonka lattia oli paksun tomukerroksen peitossa. Seiniä koristivat lahonneet silkki- ja turkisvaipat, muinaisaikaiset aseet ja isot maalaukset, joiden väreille aika oli antanut ihastuttavan pehmeän vivahduksen.
"Tämä paikka lienee yhtä hyvä kuin joku muukin", hän huomautti. "Täällä ei käy ketään. En ole ollut täällä kertaakaan ennen, joten en tiedä läheisistä huoneista sen enempää kuin tekään. Mutta tänne ainakin osaan uudelleen tuodakseni teille ruokaa ja juomaa. O-Mai Julma asui palatsin tässä osassa, ollessaan valtaistuimella viisituhatta vuotta ennen O-Taria. Yhdessä näistä huoneista hänet tavattiin kuolleena, ja hänen kasvonsa olivat vääntyneet niin kammottavan pelokkaaseen ilmeeseen, että ne, jotka hänet näkivät, tulivat mielipuoliksi. Hänen ruumiissaan ei kuitenkaan ollut mitään väkivallan merkkejä. Siitä lähtien on O-Main huoneistoa kammottu, sillä tarujen mukaan ajavat korphal-aaveet näissä huoneissa öisin takaa kelvottoman jeddakin henkeä, kirkuen ja ulvoen rientäessään. Mutta", hän lisäsi rauhoittaakseen niin hyvin itseään kuin kumppaneitaankin, "sellaista eivät Gatholin ja Heliumin sivistyskansat tunne."
Gahan naurahti. "Jos kaikki ne, jotka häntä katsoivat, tulivat hulluiksi, niin ketä sitten olisi jäänyt suorittamaan juhlallisia kuolintoimituksia ja valmistamaan jeddakin ruumista niitä varten?"
"Ei ketään", vastasi Tasor. "Hänet jätettiin siihen paikkaan, mistä hänet tavattiin, ja vielä tänäkin päivänä hänen lahoavat luunsa viruvat jossakin tämän kaihdetun huoneiston kammiossa."
Sitten Tasor poistui heidän luotaan vakuutettuaan koettavansa ensimmäisessä tarjoutuvassa tilaisuudessa puhutella A-Koria ja tuovansa ylihuomenna heille ruokaa ja juomaa.
[Ne jotka ovat lukeneet John Carterin kuvauksen vihreistä marsilaisista kirjassa "Marsin prinsessa", muistanevat että tämä kummallinen kansa saattoi melkoisen pitkiä aikoja tulla toimeen ilman ruokaa ja vettä, ja vähemmässä määrin on asianlaita sama kaikkiin marsilaisiin nähden.]
Tasorin lähdettyä Tara kääntyi Gahanin puoleen, lähestyi häntä ja laski kätensä hänen käsivarrelleen, sanoen: "Tapaukset ovat kehittyneet niin nopeasti sen jälkeen, kun tunsin sinut valepuvustasi huolimatta, ettei minulla ole ollut tilaisuutta vakuuttaa sinulle kiitollisuuttani eikä sitä, kuinka suuressa arvossa pidän sinun uljuuttasi. Salli minun nyt tunnustaa kiitollisuudenvelkani, ja jolleivät sellaisen ihmisen lupaukset, jonka henki ja vapaus ovat vakavasti uhatut, ole turhanpäiväisiä, niin usko vakuutustani, että saat suuren palkkion isältäni Heliumissa."
"En kaipaa mitään muuta palkkiota", vastasi mies, "kuin sen tiedon, että rakastamani nainen on onnellinen."
Hetkisen ajan Heliumin Taran silmät säkenöivät, ja hän oikaisihe täyteen mittaansa, mutta sitten hänen katseensa pehmeni, hänen ryhtinsä herposi, ja hän pudisti päätään.