Päällikkökolmikko kääntyi ja poistui juhlimissalista, astellen verkkaisesti kuten tuomitut kohtaloaan kohti.
Gahan ja Tara jäivät siihen huoneeseen, johon Tasor oli heidät opastanut, ja mies pyyhki pölyn pehmeältä ja viihtyisältä penkiltä, jolla he voivat levätä verrattain mukavasti. Hän oli huomannut, että ikivanhat silkki- ja turkisvaipat olivat pilaantuneet käyttökelvottomiksi ja murenivat tomuksi kosketuksesta, joten mukavan vuoteen laittaminen tytölle oli mahdotonta. Niinpä he istuivat yhdessä, puhellen hiljaa jo kokemistaan seikkailuista ja arvaillen vastaisia tapahtumia, suunnitellen pakokeinoja ja toivoen, ettei Tasor olisi poissa kauan. He pakinoivat monista asioista — Hastorista, Heliumista ja Ptarthista, ja vihdoin keskustelu toi Taran mieleen Gatholin.
"Oletko palvellut siellä?" kysyi tyttö.
"Kyllä", vastasi Turan.
"Kohtasin Gahanin, Gatholin jedin, isäni palatsissa", sanoi Tara, "päivää ennen kuin myrsky sieppasi minut Heliumista. Hän oli pöyhkeilevä mies, yllään suurenmoinen, platinasta ja timanteista säihkyvä hihnoitus. En eläissäni ole nähnyt niin loistavaa asua kuin hänen, ja tietänet silti, että Heliumin hovissa liikkuvat koko Barsoomin uhkeimmat ylimykset. Mutta mielessäni en osannut kuvitella niin koreata olentoa vetämässä esiin jalokivin koristettua miekkaansa käydäkseen taistelemaan hengestään. Minua peloittaa, että Gatholin jed tosin on komea miehen kuva, mutta ei juuri sen enempää."
Hämärän tähden Tara ei nähnyt kumppaninsa puolittain toisaalle käännettyjen kasvojen hapanta ilmettä.
"Et siis silloin paljoa pitänyt Gatholin jedistä?" tiedusti Turan.
"En silloin enkä nyt", vastasi tyttö naurahtaen. "Kuinka hänen turhamaisuuttaan pistelisikään, jos hän tietäisi, että köyhä panthan on voittanut ylemmän paikan Heliumin Taran silmissä!" Ja hän laski kätensä hellästi miehen polvelle.
Turan tarttui hänen sormiinsa ja vei ne huulilleen. "Oi, Heliumin Tara", hän huudahti, "pidätkö minua kivisenä miehenä?" Hän kiersi käsivartensa tytön hartioiden ympärille ja veti vastustelematonta vartaloa puoleensa.
"Antakoon ensimmäinen esi-isäni anteeksi heikkouteni!" huoahti Tara kietoessaan kätensä Turanin kaulaan ja ojentaessaan vavahtelevat huulensa hänen suulleen. Kauan olivat heidän huulensa vastakkain rakkauden ensimmäisessä suudelmassa, mutta sitten Tara työnsi Turanin hellästi luotaan. "Minä rakastan sinua, Turan", hän melkein nyyhkytti. "Rakastan sinua niin! Se on ainoa heikko puolustukseni sille, että olen tehnyt tämän vääryyden Djor Kantosille, jota, sen tunnen nyt, en ole koskaan rakastanut, joka ei tiedä, mitä rakkaus merkitsee. Ja jos rakastat minua, kuten väität, Turan, täytyy rakkautesi turvata minua suuremmalta häpeältä, sillä minä olen kuin vahaa käsissäsi."