Uudelleen Turan puristi häntä rintaansa vasten, mutta päästi sitten äkkiä hänet irti, nousi ja alkoi kiivaasti kävellä edestakaisin lattialla, ikäänkuin koettaen rajuilla ruumiinliikkeillä hillitä jotakin pahaa henkeä, joka oli saanut hänet valtaansa. Hänen aivoissaan, sydämessään ja sielussaan kaikuivat riemuisen hymnin tavoin nuo sanat, jotka olivat kokonaan muuttaneet Gatholin Gahanin maailman: "Minä rakastan sinua, Turan. Rakastan sinua niin!" Ja se oli tullut niin äkkiä. Hän oli luullut tytön tuntevan häntä kohtaan ainoastaan kiitollisuutta hänen alttiin uskollisuutensa tähden, mutta äkkiä sitten sortuivat kaikki Taran muurit, hän ei enää ollut prinsessa, vaan sensijaan — Hänen mietteensä keskeytyivät, kun suljetun oven ulkopuolelta kuului melua. Hänen zitidarinnahkaisista anturoistaan ei ollut lähtenyt ääntäkään hänen astellessaan marmorilattialla, ja kun hän vinhasti liikkuessaan osui huoneen ovelle, kantautui hänen korviinsa etäältä pitkästä käytävästä heikkoa metallin kalahtelua, joka oli pettämätön merkki aseellisten miesten lähestymisestä.
Hetkisen Gahan kuunteli jännittyneenä, painautuen kiinni oveen, kunnes ei ollut epäilystäkään siitä, että tulossa oli joukko sotureita. Tasorin puheiden nojalla hän totuudenmukaisesti arvasi, että palatsin tähän osaan saavuttiin vain yhdessä ainoassa tarkoituksessa — etsimään Taraa ja häntä, ja hänen tuli senvuoksi heti koettaa keksiä keinoja tulijoiden välttämiseksi. Siinä huoneessa, jossa he olivat, oli muitakin ovia kuin se, josta he olivat tulleet, ja jostakin niistä hänen täytyi pyrkiä varmempaan piilopaikkaan. Hän meni Taran luokse ja ilmoitti hänelle arvelunsa, vieden hänet sitten ovelle, joka oli lukitsematon. Sen takana oli himmeästi valaistu huone, jonka kynnykselle he pysähtyivät tyrmistyneinä, vetäytyen sukkelasti takaisin samaan huoneeseen, josta olivat juuri tulleet, sillä heti ensi silmäyksellä he olivat nähneet neljä jetanpöydän ääressä istuvaa soturia.
Heidän näyttäytymistään ei oltu huomattu, minkä Gahan arveli johtuneen siitä, että molemmat pelaajat ja heidän ystävänsä olivat syventyneet peliin. Suljettuaan oven hiljaa pakolaiset siirtyivät viereiselle ovelle, mutta se oli lukittu. Enää oli vain yksi ovi, jota he eivät olleet tunnustelleet, ja sitä he lähestyivät nopeasti varmoina siitä, että etsimisseurueen täytyi olla likellä huonetta. Harmikseen he havaitsivat tämän pakotien teljetyksi.
Nytpä he olivat todella surkeassa pulassa, sillä jos etsijät tietäisivät tulla tähän huoneeseen, olisivat he hukassa. Talutettuaan Taran taaskin sille ovelle, jonka takana jetanin pelaajat olivat, Gahan veti miekkansa esille ja jäi kuunteleman. Käytävästä he eroittivat selvästi joukkueen melua — tulijat olivat hyvin lähellä, ja heitä oli epäilemättä paljon. Oven takana oli vain neljä soturia, joiden yllättäminen kävisi helposti. Ei siis ollut valinnan varaa, ja niinpä Gahan avasi varovasti oven uudelleen, astui viereiseen huoneeseen käsikkäin Taran kanssa ja sulki oven jälkeensä. Jetanpöydän ääressä istuvat neljä miestä eivät ilmeisesti kuulleet mitään. Toinen pelaajista oli joko juuri tehnyt tai oli tekemäisillään siirron, sillä hänen sormensa puristivat nappulaa, joka oli vielä laudalla. Muut kolme tarkkasivat hänen siirtoaan. Hetkisen Gahan katseli noita miehiä, jotka pelasivat jetania tässä hämärässä, unohdetussa ja kammotussa huoneessa, ja sitten levisi verkkaisesti hänen kasvoilleen ymmärtämyksen hymy.
"Tule!" hän kehoitti Taraa. "Meidän ei tarvitse ollenkaan pelätä näitä. He ovat istuneet tuolla tavoin enemmän kuin viisi tuhatta vuotta jonkun muinaisen balsamoijan taidon muistomerkkinä."
Likemmäksi mentyään he huomasivat, että nuo elävännäköiset olennot olivat pölykerroksen peitossa, mutta muutoin oli iho yhtä hyvin säilynyt kuin I-Gosin uusimmilla ryhmillä. Sitten he kuulivat sen oven avautuvan, josta he olivat lähteneet, ja tiesivät etsijöiden olevan kintereillään. Huoneen toisessa päässä oli aukko nähtävästi käytävään; sitä tarkastaessaan he huomasivat sen lyhyeksi väliholviksi, joka päättyi toiseen huoneeseen. Sen keskellä oli komea makuulava. Tämän kuten edellistenkin huoneiden valaistus oli kehno, sillä aika oli himmentänyt lamppujen valovoimaa, ja lamput olivat tomun verhoamat. Yhdellä vilkaisulla he näkivät, että seinillä oli paksut verhot ja että huoneessa makuulavan lisäksi oli aika paljon jykevää kalustoa. Tarkemmin silmäillessään sisustusta he eroittivat miehen ruumiin, joka virui osittain lattialla, osittain lavalla. Muita ovia kuin se, josta he olivat tulleet, ei näkynyt, mutta he tiesivät, että verhojen takana saattoi olla niitä useampiakin.
Gahanin uteliaisuutta kiihoittivat tarut, joihin palatsin tämä osa oli kiedottu, ja hän meni makuulavan luokse tarkastamaan ruumista, joka nähtävästi oli pudonnut siltä. Se oli kuivunut ja rypistynyt miehen ruumis ja virui selällään lattialla kädet levällään ja sormet jäykästi harallaan. Toinen jalka oli osittain taipunut vartalon alle, kun taas toinen oli vieläkin sotkeutuneena vuoteen silkki- ja turkisvaippoihin. Viisituhatta vuotta olivat kuihtuneet kasvot ja tyhjät silmäkuopat säilyttäneet niin kamalan pelokkaan ilmeen, että Gahan arvasi katselevansa O-Mai Julman ruumista.
Äkkiä hänen vieressään seisova Tara tarttui hänen käsivarteensa ja osoitti huoneen kaukaista nurkkaa. Gahan katsoi sinne ja tunsi hiustensa nousevan pystyyn. Hän kietoi vasemman kätensä Taran vyötäisille ja sijoittui miekka paljaana tytön ja niiden verhojen väliin, joita he katselivat. Ja sitten Gatholin Gahan peräytyi hitaasti, sillä tässä kolkossa ja hämyisessä huoneessa, johon ihmisjalka ei ollut astunut viiteentuhanteen vuoteen ja johon tuulen henkäyksenkään ei olisi pitänyt voida tunkeutua, olivat etäisen nurkan verhot liikkuneet. Eikä liike ollut hiljaista kuten vedosta aiheutunut, jos siellä olisi ollut vetoa, vaan ne olivat äkkiä pullistuneet ulospäin, ikäänkuin niitä olisi takaapäin työnnetty. Gahan peräytyi vastaiseen nurkkaan, kunnes he seisoivat selkä verhoja vasten, ja kun hän sitten kuuli takaa-ajajien lähestyvän viereisessä huoneessa, työnsi hän Taran verhojen välitse, meni itse jäljessä ja piti vasemmalla kädellään, jonka hän oli irroittanut tytön puristuksesta, verhoissa pientä aukkoa, voidakseen pitää silmällä huonetta ja sen toisessa päässä olevaa ovea, josta etsijät tulisivat, jos he etenisivät sinne saakka.
Verhojen ja seinän välissä oli lähes metrin levyinen väli, muodostaen koko huoneen ympäri ulottuvan käytävän, jonka katkaisi vain heitä vastapäätä oleva sisäänkäytävä. Tällainen järjestely oli tavallinen Barsoomissa erittäinkin rikkaitten ja mahtavien makuuhuoneissa. Sen tarkoitus oli moninainen. Käytävään voitiin sijoittaa vahteja, jotka tulivat olemaan isännän huoneessa silti täydelleen tunkeutumatta hänen yksityiseen seuraansa; verho piilotti huoneesta vievät salaovet; sen taakse saattoi huoneen asukas kätkeä kuuntelijoita ja salamurhaajia huoneeseen houkuttelemiensa vihamiesten varalle.
Kolmen päällikön, joilla oli mukanaan kaksitoista sotilasta, ei ollut lainkaan vaikea seurata pakolaisten jälkiä käytävien ja kammioiden pölyssä. Se, että he olivat lainkaan tulleet palatsin tähän osaan, oli kysynyt koko heidän rohkeutensa, ja kun he nyt olivat itse O-Main huoneissa, olivat heidän hermonsa äärimmilleen pingoittuneet — vielä vähän, ja ne laukeaisivat, sillä Manatorin asukkailla on kummallisia, taikauskoisia luuloja. Astuessaan ulompaan huoneeseen he liikkuivat hitaasti paljaat miekat käsissään, eikä kukaan heistä näyttänyt innokkaalta käymään etunenään, samalla kun sotilaat vitkastelivat takanapäin salaamatta ja häpeilemättä pelkoaan; päälliköt taas, joita kannustivat O-Tarin pelko ja ylpeys, painautuivat yhteen rohkaistakseen toisiaan astellessaan verkkaisesti hämärän huoneen poikki.