"A-Kor, Manatorin jeddak!" huusi joku, ja huutoon yhtyi sata käheäkurkkuista soturia.
"Manatorissa ei voi olla muuta kuin yksi jeddak", virkkoi tikaria pitelevä päällikkö. Katse yhä tähdättynä onnettomaan O-Tariin hän asteli jeddakin luokse ja ojensi tikaria kämmenellään, tarjoten sitä alamaistensa luottamuksen menettäneelle hallitsijalle. "Manatorissa ei saata olla muuta kuin yksi jeddak", hän toisti merkitsevästi.
O-Tar otti ojennetun aseen, oikaisihe täyteen mittaansa ja iski sen kahvaa myöten rintaansa, sillä teolla hankkien jälleen itselleen kunnioituksen kansansa silmissä ja ansaiten ikuisen paikan Päällikköjen salissa.
Hänen kaaduttuaan vallitsi tilavassa salissa hiljaisuus, jonka äkkiä katkaisi U-Thorin ääni. "O-Tar on kuollut!" hän huusi. "Hallitkoon A-Kor, kunnes koko Manatorin päälliköt kutsutaan koolle valitsemaan uutta jeddakia! Mikä on vastauksenne?"
"Hallitkoon A-Kor! A-Kor, Manatorin jeddak!" Sali vapisi niistä huudoista, eikä ainoatakaan soraääntä kuulunut.
A-Kor kohotti miekkaansa, vaatien hiljaisuutta. "A-Korin, Manatosin suuren jedin U-Thorin, Gatholin laivaston komentajan ja Barsoomin maineikkaan sotavaltiaan John Carterin tahto on", hän sanoi, "että Manatorin kaupungissa vallitkoon rauha, ja senvuoksi käsken manatorilaisten mennä lausumaan tervetulleiksi näiden liittolaistemme, vieraittemme ja ystäviemme soturit ja näyttämään heille ikivanhan kaupunkimme nähtävyyksiä ja osoittamaan Manatorin vieraanvaraisuutta. Olen puhunut." U-Thor ja John Carter lähettivät pois soturinsa, käskien heitä nauttimaan Manatorin vieraanvaraisuudesta. Huoneen tyhjentyessä tunkeutui Djor Kantos Heliumin Taran luokse. Tytön tuntemaa, pelastumisen aiheuttamaa riemua oli sumentanut sen miehen näkeminen, jolle hän oli tehnyt vääryyttä, kuten hänen hyveellinen sydämensä soimasi häntä. Häntä peloitti tuskainen koettelemus ja häpeä, joka hänen täytyisi kestää ennen kuin hän voisi toivoa vapautuvansa heidän välillään kauan aikaa voimassa olleesta sopimuksesta. Ja nyt astui Djor Kantos hänen luokseen, polvistui ja vei hänen sormensa huulilleen.
"Heliumin kaunis tytär", alkoi mies, "kuinka saatan kertoa sinulle siitä, mistä minun pitää kertoa sinulle — häpeällisestä teosta, jonka tyyten tahtomattani olen sinua kohtaan tehnyt? En osaa muuta kuin antautua jalomielisyytesi armoille, toivoen anteeksiantoa. Mutta jos vaadit, voin tarttua tikariin yhtä kunniakkaasti kuin O-Tar teki."
"Mitä tarkoitat?" kysyi Heliumin Tara. "Mistä puhut — miksi näin arvoituksellisesti sellaiselle, jonka sydän jo nyt on pakahtumaisillaan?"
Taran sydän jo nyt pakahtumaisillaan! Alku oli kaikkea muuta kuin lupaava, ja nuori padwar toivoi, että hän olisi kuollut, ennen kuin hänen olisi ollut lausuttava ne sanat, jotka hänen nyt tuli lausua.
"Heliumin Tara", hän jatkoi, "me kaikki pidimme sinua kuolleena. Olet ollut poissa Heliumista runsaan vuoden. Murehdin sinua uskollisesti, mutta sitten, vähemmän kuin kuukausi takaperin, menin avioliittoon Olvia Marthisin kanssa." Hän lopetti puheensa ja katseli tyttöä; hänen silmänsä olisivat saattaneet sanoa: "Nyt iske minut kuoliaaksi!"