"Oi, sinä mies-hupakko!" huudahti Tara. "Ei mikään, mitä olisit saattanut tehdä, olisi ollut minusta mieluisempaa. Djor Kantos, voisin suudella sinua!"
"En usko, että Olvia Marthis siitä pahastuisi", virkkoi Djor Kantos, jonka kasvoja nyt kirkasti hymy. Heidän puhuessaan oli valtaistuinsaliin tullut joukko miehiä, jotka lähestyivät koroketta. He olivat kookkaita sotureita, yllään yksinkertaiset, tyyten koruttomat hihnoitukset. Heidän johtajansa saapuessa korokkeelle oli Tara juuri kääntynyt Gahanin puoleen, viitaten häntä luokseen.
"Djor Kantos", hän sanoi, "esitän sinulle Turanin, panthanin, jonka vilpitön uskollisuus ja uljuus ovat voittaneet rakkauteni."
John Carter ja äsken tulleiden soturien johtaja, jotka seisoivat lähellä, vilkaisivat pieneen ryhmään. Ensinmainitun huulilla väikkyi tutkimaton hymy, viimemainittu puhutteli Heliumin prinsessaa. "Turan, panthan!" hän huudahti. "Etkö tiedä, Heliumin ihana tytär, että tämä mies, jota nimität panthaniksi, on Gahan, Gatholin jed?"
Vain silmänräpäykseksi kävi Tara ällistyneen näköiseksi, sitten hän kohautti somia olkapäitään, käänsi päätään ja katsahti olkansa ylitse Gatholin Gahaniin.
"Jed tahi panthan", hän virkkoi; "mitäpä väliä sillä, kumpi ihmisen orja on ollut?" Ja hän nauroi veitikkamaisesti, katsellen rakastajansa hymyileviä kasvoja.
* * * * *
Lopetettuaan tarinansa John Carter nousi tuoliltaan ja oikaisi jättimäistä vartaloaan kuin metsäleijona.
"Pitääkö sinun lähteä?" valitin, sillä en olisi suonut hänen poistuvan ja minusta tuntui, että hän oli ollut seurassani vain lyhyen hetkisen.
"Taivas jo punertaa tuolla teidän kauniiden kukkuloittenne takana", vastasi hän, "ja pian on täysi päivä."