"Mainitsit lapsesi", sanoin. "Onko sinulla muita kuin Carthoris?"
"On tytär", vastasi hän. "Hän on vain vähän nuorempi kuin Carthoris ja toiseksi kaunein olento, joka milloinkaan on hengittänyt menehtyvän Marsin ohutta ilmaa. Vain hänen äitinsä Dejah Thoris voisi olla kauniimpi kuin Heliumin Tara."
Hetkisen hän hypisteli shakkinappuloita välinpitämättömästi. "Marsissa on samantapainen peli kuin shakki", hän virkkoi, "hyvin samantapainen. Ja muuan sikäläinen rotu pelaa sitä julmalla tavalla, miehillä ja paljailla miekoilla. Me nimitämme peliä jetaniksi. Sitä pelataan samanlaisella laudalla kuin shakkia, mutta ruutuja on sata, ja kummallakin puolella on kaksikymmentä nappulaa. Aina kun näen sitä pelattavan, en voi olla ajattelematta Heliumin Taraa ja hänen seikkailujaan Barsoomin shakkikansan keskuudessa. Haluatko kuulla hänen tarinansa?"
Ilmoitin tahtovani, ja niinpä hän kertoi sen minulle. Ja nyt toistan sen teille niin tarkoin Marsin sotavaltiaan omilla sanoilla kuin suinkin osaan, mutta käytän kolmatta persoonaa. Jos esityksessäni ilmenee epäjohdonmukaisia ja virheellisiä kohtia, älköön siitä moitittako John Carteria, vaan laskettakoon se minun erehtyväisen muistini viaksi, jonka syytä se on. Tarina on kummallinen ja tyyten barsoomilainen.
ENSIMMÄINEN LUKU
Tara tuittupäisenä
Heliumin Tara nousi silkkipeitteistä ja pehmeistä turkiksista kasatulta alustalta, jolla hän oli loikonut, venytti raukeasti joustavaa vartaloansa ja meni huoneen keskelle, johon sijoitetun ison pöydän kohdalla riippui matalasta laipiosta pronssinen kiekko. Hänen ryhtinsä todisti terveyttä ja viimeistellyn moitteetonta ruumiinrakennetta, ja hänen virheettömän sopusuhtaisten jäsentensä liikkeet olivat vaivattoman sulavat ja viehkeät. Hienosta silkkikankaasta valmistettu vaippa oli heitetty hänen toisen olkansa ylitse ja kiedottu hänen ruumiinsa ympärille; hänen musta tukkansa oli kiinnitetty korkeaksi nutturaksi päälaelle. Hän napautti pronssikiekkoa keveästi puisella puikolla, ja äänen kutsumana astui heti huoneeseen hymyilevä orjatyttö, jota hänen emäntänsä tervehti myöskin hymyillen.
"Joko isäni vieraita saapuu?" tiedusti prinsessa.
"Kyllä, Heliumin Tara, heitä on jo tullut", vastasi orja. "Olen nähnyt laivaston ylipäällikön Kantor Kanin, Ptarthin prinssin Soranin ja Kantos Kanin pojan Djor Kantosin." Mainitessaan Djor Kantosin nimen hän loi veitikkamaisen silmäyksen emäntäänsä. "Ja — niin, siellä oli muitakin; heitä on saapunut paljon."
"Kylpy sitten, Uthia!" käski Tara. "Mutta miksi", hän lisäsi, "katsot minuun tuolla tavoin ja myhäilet lausuessasi Djor Kantosin nimen?"