"Nyt näet", kuuli hän Luudin soinnuttoman äänen lausuvan, "kuinka hyödytöntä on vastustaa ja mikä rangaistus siitä koituu."
Heliumin Tara koetti puolustautua, mutta hänen lihaksensa olivat surkean heikot verrattuina tähän raa'an voiman aivottomaan ruumiillistumaan. Mutta sittenkin hän taisteli, taisteli toivottoman rusentavaa ylivoimaa vastaan kantamansa ylvään nimen kunnian puolesta — taisteli yksin, hän, jota pelastaakseen mahtavan valtakunnan soturit, Marsin ritarillisten kansojen kukka, olisivat ilomielin panneet henkensä alttiiksi.
SEITSEMÄS LUKU
Pöyristyttävä näky
Risteilijä "Vanator" kiiti eteenpäin myrskyssä. Oli suorastaan luonnon oikku, ettei rajuilman voima ollut paiskannut sitä maahan tahi mykertänyt sitä sotkuiseksi hylyksi. Koko myrskyn ajan se heittelehti avuttomana hirveän vihurin puskemilla tuuliaalloilla. Mutta kestetyistä vaaroista ja vaiheista huolimatta säilyivät se ja sen miehistö ikäänkuin ihmeen kautta viimeiselle tunnille ennen hirmumyrskyn tyyntymistä. Sitten sattui onnettomuus, joka oli todella rusentava "Vanatorin" miehistölle ja Gatholin kuningaskunnalle.
Miehet eivät olleet saaneet ruokaa eivätkä juomaa Heliumista lähdettyään, ja heitä oli temmottu ja sysitty kiinnityshihnoissaan, niin että he olivat lopen nääntyneet. Myrskyssä sattuneen lyhyen, tyynen hetken aikana yritti eräs miehistöstä päästä majoituspaikkaansa irroitettuaan hihnat, jotka olivat pitäneet häntä epävarmassa turvassa kannella. Teko sellaisenaan oli määräysten suoranaista rikkomista, ja miehistön muiden jäsenten silmissä näytti sen seuraus, joka tuli peloittavan äkkiä, nopealta ja hirveältä rangaistukselta. Tuskin oli mies ennättänyt päästää varmuushihnat auki, ennen kuin myrskyhirviön raju käsi kiertyi laivan ympärille, pyöritellen sitä ympäri, ja uhkarohkea soturi suistui laidan ylitse ensimmäisessä kellahduksessa.
Laivan alituinen heiluminen ja nuokkuminen ja väkevä tuuli oli irroittanut hyökkäys- ja maihinlaskuköysistön kiinnityksistään, ja nyt se laahautui mukana laivan pohjan alla sekavana nuora- ja hihnarykelmänä. Milloin "Vanator" pyörähti täydelleen ympäri, kiertyi se aluksen rungon ympärille, kunnes taas uusi pyörähdys päinvastaiseen suuntaan tahi itse tuuli jälleen irroitti sen kannesta myrskyn liehuttamana laahaamaan eteenpäin kiitävän aluksen alla.
Soturi putosi sen sekaan, ja kuten hukkuva tarttuu oljenkorteen, tarrautui mies köysiin, jotka pidättivät hänet ja keskeyttivät hänen putoamisensa. Hän takertui nuoriin epätoivon voimilla, rimpuillen vimmatusti sotkeakseen niihin jalkansa ja vartalonsa. Joka kerta kun laiva heilahti, olivat hänen kätensä vähällä hellitä otteestaan, ja vaikka hän olikin varma, että vihdoin niin kävisi ja hän syöksyisi maahan, taisteli hän kumminkin toivottoman hurjasti surkeista sekunneista, jotka vain pidensivät hänen tuskiaan. Tämä näky kohtasi Gatholin Gahanin katsetta, kun hän kurkisti "Vanatorin" huojuvan kannen reunalta nähdäkseen miten soturille oli käynyt. Lähellä häntä heilui laivan kupeesta riippuva laskeutumishihna, joka ei ollut sotkeutunut sekavaan rykelmään, ja sen alapäässä oli koukku. Yhdellä silmäyksellä käsitti Gatholin jed tilanteen. Hänen allaan katseli yksi hänen miehistään kuolemaa silmästä silmään. Jedin ulottuvilla oli keino, jolla voi antaa apua.
Hän ei empinyt silmänräpäystäkään. Hän kiskaisi ympäriltään kiinnityshihnat, tarttui laskeutumisköyteen ja liukui alas laivan reunalta. Liehuen kuin vinhasti liikkuvan heilurin pallo hän kuppuroi laajoissa kaarissa sinne tänne lähes tuhannen metrin korkeudessa Barsoomin pinnan yläpuolella. Vihdoin tapahtui se, mitä hän oli toivonut. Hän joutui niiden köysien ulottuviin, jossa soturi vieläkin pysytteli, vaikka hänen voimansa uupuivat nopeasti. Sujauttaen toisen jalkansa sekavien nuorien muodostamaan silmukkaan Gahan veti itsensä niin likelle, että sai tartutuksi miehen lähellä olevaan köyteen. Jaksaen hädin tuskin säilyttää tämän uuden otteensa jed veti hitaasti kieppuun laskeutumishihnaa, jota myöten hän oli kiivennyt, kunnes sai käteensä sen päässä olevan koukun. Sen hän kiinnitti soturin hihnoituksen renkaaseen, ennättäen tehdä sen juuri parhaiksi, ennen kuin miehen tarmottomat sormet kirposivat köysistä.
Hän oli pelastanut alamaisensa hengen ainakin toistaiseksi, ja nyt hän kiinnitti huomionsa oman turvallisuutensa varmentamiseen. Rykelmään, jossa hän riippui, oli selvittämättömästi sotkeutunut useita samanlaisia laskeutumiskoukkuja kuin se oli, jonka hän oli kiinnittänyt soturin hihnoitukseen, ja jollakin niistä hän aikoi turvata itsensä siihen saakka, kunnes myrsky vaimenisi siksi paljon, että hän voisi kavuta kannelle. Mutta kun hän parhaillaan tavoitteli likellään kieppuvaa koukkua, osui laivaan uusi raivoisa myrskyn puuska, köydet alkoivat liehua kuin piiskan siimat ison aluksen heilahdellessa, ja ilmassa kiitävä raskas metallikoukku kolahti suoraan Gatholin jedin silmien väliin.