"Näissä ahtaissa käytävissä on tilaa vain yhdelle säilälle", torjui gatholilainen. "Kiiruhda sinä Ghekin kanssa edelleen ja nouse lentokoneen kannelle! Ole valmiina korkeuden säätäjän ääressä, ja jos ehdin riippuvan köyden luokse kyllin paljon ennemmin kuin nuo olennot, voit sinä antaa aluksen kohota, kun käsken, ja minä kipuan sitten kannelle. Jos taas joku noista ilmestyy pihalle ennenkuin minä, niin tiedät, etten minä enää tule. Silloin nouskaa nopeasti ilmaan ja rukoile esi-isiemme jumalia antamaan sinulle suotuista tuulta, joka vie sinut vierasvaraisemman kansan pariin!"
Heliumin Tara ravisti päätään. "Me emme jätä sinua pulaan, panthan", hän esteli.
Välittämättä hänen vastuksestaan Gahan puhui hänen ohitseen Ghekille. "Vie hänet pihalle kiinnitettyyn alukseen!" hän komensi. "Kaikki toivomme on sen varassa. Yksin kenties pääsen sen kannelle. Mutta jos minun on viimeisellä hetkellä odotettava teitä kahta, on mahdollista, ettei kukaan meistä pelastu. Tottele käskyäni!" Hänen sävynsä oli ylväs ja uhmaava — sellaisen miehen sävy, joka syntymästään saakka on komentanut toisia ja jonka tahto on ollut laki. Heliumin Taraa suututti, ja samalla hän oli levoton. Hän ei ollut tottunut siihen, että häntä komennettiin eikä hänen sanoistaan välitetty. Mutta kuninkaallisesta ylpeydestään huolimatta hän ei ollut hupsu ja tiesi, että mies oli oikeassa ja pani henkensä vaaraan pelastaakseen hänet. Senvuoksi hän riensi Ghekin seurassa eteenpäin, totellen Turanin käskyä, ja ensimmäisen suuttumuksen puuskan hälvettyä hän hymyili, sillä hän muisti, että tämä mies oli vain karkea, hiomaton soturi eikä ollut harjaantunut käyttämään hienostuneen kohteliasta kieltä. Mutta miehen sydän oli paikallaan, se oli uljas ja vilpitön, ja mielellään Tara antoi anteeksi hänen loukkaavan sävynsä ja käytöksensä. Mutta millainen se sävy oli! Sitä ajatellessaan hän äkkiä seisahtui. Panthanit olivat karkeita, kaikkeen alttiita miehiä. Usein he kohosivat korkeihin, määräysvaltaisiin asemiin, eikä miehen äänen käskevä sointu niin ollen tuntunut merkilliseltä. Mutta häntä kummastutti jokin muu — ominaisuus, jota oli vaikea määritellä, mutta joka oli yhtä selvästi havaittavissa kuin se oli tuttu. Hän oli kuullut samanlaisen soinnun ennenkin, kun hänen äitinsä isoisä, Heliumin jeddak Tardos Mors oli kajauttanut komentosanoja; ja sama sointu oli ollut hänen isoisänsä Mors Kajakin, jedin, ja hänen kuuluisan isänsä, Barsoomin sotavaltiaan John Carterin äänessä, kun hän puhutteli sotureitaan.
Mutta hänellä ei nyt ollut aikaa pohtia niin vähäpätöistä seikkaa, sillä hänen takaansa alkoi äkkiä kuulua aseiden kalsketta, ja hän arvasi, että Turan, panthan, mitteli miekkoja heidän etumaisen hätyyttäjänsä kanssa. Kun hän katsahti taakseen, oli Turan vielä näkyvissä portaiden mutkassa, joten hän näki alkavan, nopean ottelun. Taivaankappaleensa parhaan miekkamiehen tyttärenä hän tunsi hyvin miekkailutaidon hienoimmat otteet. Hän näki, kuinka kömpelösti kaldane hyökkäsi ja kuinka nopeasti ja varmasti panthan torjui iskut. Kun Tara ylhäältä päin katseli Turanin melkein alastonta, vain mitä yksinkertaisimman, koristeettoman hihnoituksen verhoamaa vartaloa ja näki joustavien lihasten liikkuvan punertavan pronssinvärisen ihon alla ja miekan kärjen nopeat ja hienot siirrot, heräsi hänen mielessään kiitollisuuden lisäksi vaistomainen ihailun tunne, joka oli vain naisen antama luonnollinen tunnustus miehen taidosta ja urheudesta ja ehkä myöskin jossakin määrin miehuullisen sopusuhtaisesta ja voimakkaasta olemuksesta.
Kolmasti muuttui panthanin säilän asento — kerran se torjui rajun sivalluksen, kerran teki valehyökkäyksen ja kerran antoi iskun. Kun hän nosti aseensa viimemainitun liikkeen jälkeen, kierähti kaldane elottomana horjuvan rykorinsa hartioilta, ja Turan juoksi ketterästi portaita alaspäin ryhtyäkseen otteluun seuraavan ahdistajansa kanssa. Sitten veti Ghek Taraa ylöspäin, ja portaiden mutka piilotti taistelevan panthanin hänen näkyvistään. Mutta yhäti hän kuuli teräksen kalskahtelevan terästä vasten, varuksien kalahtelevan ja kaldanein päästelevän kimeitä vihellyksiään. Sydän vaati häntä palaamaan uljaan puolustajansa vierelle. Mutta järki vakuutti hänelle, että hän voisi auttaa miestä parhaiten olemalla valmiina lentokoneen korkeuden säätäjän ääressä sillä hetkellä, kun Turan saapuisi pihalle.
YHDEKSÄS LUKU
Ajelehtimassa oudoilla seuduilla
Äkkiä Ghek sysäsi syrjään portaista aukeavan oven, ja Tara näki edessään kuutamon valaiseman, muurin ympäröimän pihan, jossa päättömät rykorit lojuivat ruoka-altaittensa vieressä. Kauniit ruumiit olivat yhtä komealihaksisia kuin hänen isänsä parhaat soturit, ja naispuolisten vartalot olisivat herättäneet kateutta useissa Heliumin kauneimmissa naisissa. Oi, jospa hän vain voisi saada ne toimintakykyisiksi! Silloin ei panthania tosiaankaan uhkaisi mikään vaara. Mutta ne olivat pelkkiä surkeita lihaskasoja, eikä hän kyennyt antamaan niille eloa. Niiden täytyi aina virua tuolla tavoin, jolleivät kaldanen kylmät, sydämettömät aivot niitä hallinneet. Tyttö huoahti, samalla kun häntä puistatti kammo hänen pujotellessaan maassa makaavien olentojen välitse lentokoneen luokse.
Hän ja Ghek nousivat nopeasti kannelle viimemainitun irroitettua kiinnitysköydet. Tara koetteli korkeudensäätäjää, antaen aluksen kohota ja laskeutua muutamia metrejä pihamuurin sisällä. Se toimi mainiosti. Sitten hän laski sen takaisin maahan ja jäi odottamaan. Avoimesta ovesta kuului taistelun melua, milloin lähestyen, milloin loitoten. Tyttö oli nähnyt, kuinka taitava hänen sankarinsa oli, eikä ollut kovinkaan huolissaan tuloksesta. Vain yksi vastustaja kerrallaan saattoi ahdistaa Turania kapeissa portaissa; hän oli edullisemmassa asemassa ja puolustautumassa ja käytteli miekkaansa mestarillisesti, kun taas vastustajat olivat häneen verrattuina kömpelöitä hosujia. Heidän ainoa etunsa oli suuri lukumäärä, jolleivät he pääsisi hänen kimppuunsa takaapäin.
Sitä ajatellessaan Tara kalpeni. Jos hän olisi nähnyt Turanin, olisi hän ollut vieläkin levottomampi, sillä hän ei käyttänyt hyväkseen useita tarjoutuneita tilaisuuksia päästäkseen lähemmäksi pihaa. Hän taisteli kylmäverisesti, mutta rajun itsepintaisesti, eikä se suinkaan näyttänyt pelkältä puolustautumiselta. Usein hän harppasi kaatuneen vihollisen ylitse karatakseen seuraavan kimppuun, ja kerran oli hänen takanaan kokonaista viisi kuollutta kaldanea; niin paljon hän oli tunkenut ahdistajiaan taaksepäin. Hänen vastassaan olevat kaldanet ja häntä lentokoneessa odottava tyttö eivät sitä tienneet, mutta häntä kannusti voimakkaampi kiihoitin kuin pelastumisen halu, sillä hän tahtoi kostaa rakastamaansa naista kohdanneet loukkaukset. Mutta äkkiä hän oivalsi mahdollisesti panevansa Taran turvallisuuden vaaraan hyödyttömästi. Senvuoksi hän nujersi vielä yhden hätyyttäjänsä ja lähti vikkelästi juoksemaan portaita ylöspäin. Etunenässä oleva kaldane liukastui aivojen peittämällä lattialla ja kompastui yrittäessään ajaa häntä takaa.