Lentokone oli joutunut lievään ilmavirtaan ja ajautui verkkaisesti koillista kohti, Bantoomin laakson ylitse. Heidän allaan lepäsivät viljellyt vainiot, ja toisen toisensa jälkeen he sivuuttivat Moakin, Nolachin ja muiden tässä kummallisessa ja hirveässä maassa asustavien yhdyskuntien omituiset tornit. Jokaista tornia ympäröivän muurin sisällä makaili rykoreja, luotaan sysääviä, päättömiä olioita, kauniita, mutta kammottavia.
"Noista", virkkoi Gahan, osoittaen erään tornin pihalla olevia rykoreita, joiden yli he juuri silloin ajautuivat, "saisivat opetuksen ne rotumme pienenä vähemmistönä olevat henkilöt, jotka palvovat ainetta ja pitävät ruokahalua epäjumalanaan. Tiedät, millaisia he ovat, Heliumin Tara; he muistavat tarkalleen, mitä he nauttivat päivälliseksi kaksi viikkoa sitten, ja osaavat neuvoa, miten thoatin reisi on valmistettava ja mitä juomaa on tarjottava, kun zitidarin kinkkua on pöydässä."
Heliumin Tara naurahti. "Mutta yksikään heistä ei tiedä sen miehen nimeä, joka tänä vuonna sai jeddakin palkkion Kauneuden temppelissä", hän lisäsi. "Samoin kuin rykorien ei heidänkään kehityksensä ole ollut tasapuolinen."
"Todella onnellisia ovat sellaiset ihmiset, joissa on yhtynyt vähän hyvää ja vähän pahaa, vähän tietoja monista oman kutsumuksensa ulkopuolella olevista asioista, kyky rakastaa ja kyky vihata, sillä sellaiset kykenevät suhtautumaan suvaitsevaisesti kaikkiin vapaina niiden itserakkaiden ihmisten ennakkoluuloista, joiden pään toinen puoli on niin raskas, että kaikki aivot valuvat sinne."
Gahanin lakattua puhumasta yskäisi Ghek hieman, ikäänkuin haluten kiinnittää huomion itseensä. "Puhutte ikäänkuin olisitte ajatelleet paljon monia asioita. Saattaisiko siis punaisen rodun jäseniä huvittaa ajatteleminen? Onko teillä aavistustakaan sisäisen tutkistelun nautinnoista? Ovatko järki ja johdonmukainen harkinta osina elämässänne?"
"Ihan varmasti", vastasi Gahan, "mutta eivät siinä määrin, että ne veisivät koko aikamme — eivät ainakaan tietemme. Sinä, Ghek, olet esimerkki äsken mainitsemistani itserakkaista olennoista. Koska sinä ja sinun kaltaisesi omistatte elämänne sielun palvomiselle, uskot, etteivät muut luomakunnan olennot lainkaan ajattele. Ja ehkä emme sitä teekään samassa mielessä kuin te, jotka ajattelette ainoastaan itseänne ja laajoja aivojanne. Me ajattelemme monia seikkoja, jotka koskevat taivaankappaleemme menestystä. Ilman Barsoomin punaista kansaa olisivat kaldanetkin tuhoutuneet, sillä vaikka te tulettekin toimeen ilmatta, eivät ne olennot tule, joista teidän olemassaolonne riippuu, eikä enää moniin miespolviin olisi Barsoomissa ollut riittävästi ilmaa, jollei punainen ihminen olisi suunnitellut ja rakentanut suurta ilmatehdasta, joka antoi riutuvalle taivaankappaleellemme uutta eloa.
"— Mitä ovat kaikkina aikoina eläneiden kaldanein aivot tehneet sellaista, mitä voitaisiin verrata tämän ainoan punaisen miehen yhteen ainoaan ajatukseen?"
Ghek jäi tuppisuuksi. Kaldanena hän oli varma, että aivot olivat koko maailman elämän lopullinen päämäärä, mutta hänen mieleensäkään ei ollut juolahtanut, että niitä pitäisi käyttää käytännöllisesti ja hyödyllisesti. Hän kääntyi toisaalle ja silmäili esi-isäinsä laaksoa, jonka yli hän ajautui tuntemattomaan maailmaan. Hänen pitäisi olla todellinen jumala alempien olentojen parissa; mutta sittenkin kalvoi häntä epäilys. Ilmeisesti nämä kaksi toisen maailman olentoa olivat valmiit kiistelemään hänen ylemmyydestään. Niin itserakas kuin hän olikin, oli hänellä sittenkin aavistus, että he pitivät häntä alempana kuin itseään, jopa kenties säälivät häntä. Sitten hän alkoi aprikoida, miten hänelle kävisi. Enää hänellä ei olisi useita rykoreja tottelemassa käskyjään. Hänellä olisi vain tämä yksi, ja sen kuoltua hän ei voisi saada toista. Sen väsyttyä Ghek jäisi melkein avuttomaksi sen lepoajaksi. Kunpa hän ei olisikaan tavannut tätä punaista naista! Nainen oli tuottanut hänelle pelkästään harmia, häpeää ja nyt maanpaon. Äkkiä Heliumin Tara alkoi hyräillä säveltä ja Ghek, kaldane, oli tyytyväinen.
He ajelehtivat hiljalleen marsilaisen yön sekavien varjojen ylitse. Banthien karjahdukset kuuluivat yhä heikompina heidän aluksensa sivuutettua Bantoomin rajat, tämän onnettoman maan kauhujen jäätyä heidän taakseen. Mutta minne he olivat matkalla? Tyttö katsahti mieheen, joka istui jalat ristissä pienen lentokoneen kannella, katsellen eteensä yön pimeyteen nähtävästi vaipuneena syviin aatoksiin.
"Missä olemme?" kysyi Tara. "Mihin päin ajaudumme?"