"Eräissä olosuhteissa", huomautti Ghek, "ei kookas, aineellinen ruumis ole niin hyvä kuin korkealle kehittyneet aivot."
Turan katsahti häneen, mutta ei virkkanut mitään. Heliumin Tara hymyili hieman. "Häntä ei sovi moittia", hän sanoi. "Emmekö me hiukan kerskuneet, ylvästellen ylemmyydellämme — kun vatsamme olivat täydet?" hän lisäsi.
"Heidän järjestelmällään lienee hyvät puolensa", myönsi Turan. "Jos voisimme panna syrjään vatsamme, kun ne huutavat ruokaa ja juomaa, niin epäilemättä sen tekisimme."
"Minä puolestani en nyt lainkaan ikävöi omaani", vakuutti Tara. "Se on kovin surkea seuralainen."
Uusi päivä oli valjennut: he olivat saapuneet vähemmän autiolle seudulle, ja heidän lamautunut toivonsa elpyi. Äkkiä Turan kumartui ja osoitti kädellään eteenpäin.
"Katsos tuonne, Heliumin Tara!" hän huudahti. "Kaupunki! Niin totta kuin olen Ga— niin totta kuin olen Turan, panthan, tuolla on kaupunki."
Kaukana välkkyivät kaupungin muurit, kupukatot ja solakat tornit nousevan auringon valossa. Mies tarttui sukkelasti korkeuden säätäjään, ja alus painui nopeasti matalan kukkulajonon suojaan, sillä Turan käsitti hyvin, ettei heidän pitänyt näyttäytyä ennenkuin saisivat selville, olivatko oudon kaupungin asukkaat ystäviä vaiko vihamiehiä. Todennäköisesti he olivat kaukana ystävien asumasijoilta, ja senvuoksi panthanin oli liikuttava äärimmäisen varovasti. Mutta tuolla oli kaupunki, ja missä oli kaupunki, siellä on myöskin vettä, vaikka kaupunki olisikin autio, ja ruokaa, jos se olisi asuttu.
Punaisesta miehestä merkitsi jopa viholliskansan linnoituksessa oleva ruoka ja vesi ravintoa ja juomaa Heliumin Taralle. Hän ottaisi sen lahjana ystäviltä tahi anastaisi sen vihollisilta. Kunhan sitä vain olisi, niin hän kyllä saisi sitä, siinä ilmeni taistelijan itserakkaus, vaikka Turan ei sitä käsittänyt sen enempää kuin Tarakaan, joka oli pitkän taistelijasarjan jälkeläinen; mutta Ghek olisi saattanut hymyillä, jos olisi osannut.
Turan antoi lentokoneen ajautua lähemmäksi suojaavia kukkuloita. Kun hän ei enää voinut edetä kauemmaksi pelkäämättä ilmituloa, ohjasi hän aluksen hiljalleen maahan pieneen rotkoon, hypähti kannelta ja kiinnitti koneen vankkaan puuhun. He pohtivat suunnitelmiaan useita minuutteja — olisiko heidän parasta odottaa paikallaan, kunnes pimeys salaisi heidän liikkeensä, ja vasta sitten lähestyä kaupunkia etsiäkseen ravintoa ja vettä, vai mennäkö nyt lähemmäksi, pysytellen mahdollisimman hyvin piilossa, kunnes näkisivät, millaisia kaupungin asukkaat olivat.
Lopullisesti voitti Turanin suunnitelma. He lähestyisivät niin likelle kaupunkia kuin turvallisesti voisivat, koettaen löytää kaupungin ulkopuolelta vettä ja ehkä myöskin ruokaa. Jolleivät he löytäisikään, saattaisivat he ainakin tarkastaa asemaa päivän valossa, ja yön tultua voisi Turan sitten nopeasti pujahtaa kaupungin muurien viereen jatkamaan ravinnon ja juoman etsintää.