"He näyttivät loistavilta sotureilta", virkkoi Turan. "Minua kovasti haluttaisi rohkeasti marssia suoraan kaupunkiin tarjoamaan palvelustani."
Tara pudisti päätään. "Malta mielesi!" hän varoitti. "Miten minulle kävisi ilman sinua, ja miten voisit noutaa palkkiosi, jos joutuisit vangiksi?"
"Minä karkaisin", vakuutti panthan. "Joka tapauksessa yritän." Ja hän nousi lähteäkseen.
"Et saa!" sanoi tyttö äänessään hyvin käskevä sävy.
Mies loi häneen nopean, kysyvän katseen.
"Olet astunut palvelukseeni", selitti Tara hieman ylpeästi. "Olet astunut palvelukseeni palkkiosta, ja sinun on toteltava minua."
Turan laskeutui jälleen hänen vierelleen hienon hymyn väikkyessä huulillaan. "Sinun asiasi on komentaa, prinsessa", hän kuiskasi.
Päivä kului. Ghek, jota auringonpaiste vaivasi, oli eronnut rykoristaan ja ryöminyt läheisyydestä löytämäänsä onkaloon. Tara ja Turan loikoilivat pienen puun niukassa varjossa. He katselivat portista tulevia ja meneviä ihmisiä. Ratsujoukkue ei palannut. Päivän aikana ajettiin kaupunkiin pieni zitidarlauma, ja karavaani leveäpyöräisiä vaunuja, joita vetämässä oli näitä isoja eläimiä, suikersi esiin kaukaisesta näköpiiristä ja lähestyi kaupunkia. Sekin katosi heidän näkyvistään porttikäytävään. Sitten tuli pimeä, ja Heliumin Tara käski panthaniaan etsimään ravintoa ja juomaa, mutta varoitti häntä yrittämästä kaupunkiin. Ennen poistumistaan Turan kumartui suutelemaan hänen kättään, kuten soturi suutelee kuningattarensa kättä.
KYMMENES LUKU
Satimessa