Turan-panthan lähestyi outoa kaupunkia pimeän suojassa. Hän ei juuri toivonut löytävänsä ruokaa tai vettä muurien ulkopuolelta, mutta hän koettaisi, ja jos se ei onnistuisi, yrittäisi hän tunkeutua kaupunkiin, sillä Heliumin Taran oli saatava ravintoa ja pian olikin. Hän oli huomannut, että muureilla oli vain vähän vahteja, mutta muurit olivat siksi korkeat, että niiden ylitse kapuaminen oli etukäteen tuomittu raukeamaan tyhjiin. Käyttämällä hyväkseen pensaita ja puita Turan pääsi muurin juurelle kenenkään huomaamatta. Hän siirtyi hiljaa pohjoiseen päin tulevan portin ohitse, joka tehokkaasti esti sen takana olevan kaupungin vilahdukseltakaan näkymästä. Turan toivoi kaupungin kummuista poispäin olevalla pohjoislaidalla olevan tasaista maata, jossa asukkaiden viljapellot olisivat, ja löytävänsä sieltä myöskin vettä kastelulaitoksista, mutta vaikka hän hiipi kauas loppumattomalta tuntuvan muurin juurella, ei vainioita eikä vettä löytynyt. Hän koetti keksiä jonkun keinon päästäkseen kaupunkiin, mutta sekään ei onnistunut, ja hänen edetessään tähyilivät häntä nyt terävät silmät ylhäältä päin, ja äänetön hiipijä pysytteli jonkun aikaa hänen kohdallaan muurin harjalla. Mutta pian väijyvä laskeutui muurin sisäpuolella olevalle kadulle ja lähti vinhasti kiitämään ulkopuolella astelevan muukalaisen edelle.
Hän saapui pian pienelle portille. Sen vieressä oli matala rakennus, jonka oven edustalla seisoi soturi vahdissa. Hän lausui soturille hätäisesti muutamia sanoja ja meni sitten rakennukseen, palaten melkein heti senjälkeen seurassaan hyvinkin neljäkymmentä soturia. Avattuaan varovasti portin mies tirkisti vaivihkaa pitkin muurin ulkosyrjää siihen suuntaan, josta hän oli tullut. Ilmeisesti tyytyväisenä hän kuiskasi lyhyen määräyksen takanaan oleville miehille, minkä jälkeen puolet sotureista palasivat rakennukseen, kun taas toinen puoli seurasi häntä hiipien portista. Muurin ulkopuolella he kyyristyivät puoliympyrään pensaikon sekaan avoimeksi jättämänsä portin pohjoispuolelle. Siellä he odottivat ihan hiljaa, eikä heidän tarvinnutkaan odottaa kauan, ennen kuin Turan, panthan, lähestyi varovasti pitkin muurin juurta. Tultuaan portille ja huomattuaan sen olevan auki hän pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan, pilkistäen sitten sisälle. Varmistuttuaan, ettei siellä ollut ketään väijymässä, hän astui portista kaupunkiin.
Hän havaitsi saapuneensa kapealle, muurin suuntaiselle kadulle. Sen vastaisella reunalla kohosi rakennuksia, joiden tyyli oli hänestä outo; mutta omituisen kaunis. Rakennukset oli sullottu hyvin likelle toisiaan, mutta niissä ei näyttänyt olevan kahta samanlaista, ja niiden julkisivut olivat hyvin monenmuotoisia, erikorkuisia ja erivärisiä. Taivasta vastaan piirtyi huippuja, kattokupuja, minaretteja ja korkeita, solakoita torneja, ja seinissä oli lukuisasti parvekkeita. Nyt alhaalla lännessä olevan Klurosin, kaukaisemman kuun, lempeässä valossa hän ällistyksekseen ja tyrmistyksekseen näki parvekkeilla ihmisiä. Suoraan hänen kohdallaan oli kaksi naista ja yksi mies. He istuivat parvekkeen kaiteeseen nojautuneina ja katselivat nähtävästi suoraan häneen; mutta jos ne huomasivatkin hänet, eivät he ainakaan näyttäneet siitä minkäänlaista merkkiä. Turan empi hetkisen, sillä hän oli melkein varma joutuneensa ilmi, mutta sitten hän päätteli olentojen uskovan häntä kaupungin asukkaaksi ja meni rohkeasti kadulle. Kun hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mistä päin hän parhaiten voi toivoa löytävänsä mitä etsi, eikä hän enää empimällä tahtonut herättää lisää epäluuloja, niin hän kääntyi vasemmalle ja lähti reippaasti astelemaan katukiveyksellä, haluten mahdollisimman pian päästä pois noiden yöllisten tarkkailijain näkyvistä. Hän tiesi, että yön täytyi olla pitkälle kulunut, eikä saattanut niin ollen olla ihmettelemättä, miksi ihmiset istuivat parvekkeillaan, vaikka heidän siihen aikaan olisi pitänyt olla sikeässä unessa silkki- ja turkisvaippojensa välissä. Aluksi hän oli luullut heitä jonkun juhlijan myöhäisiksi vieraiksi, mutta heidän takanaan olevat ikkunat olivat pimeässä ja vallitsi ehdoton hiljaisuus, mikä kumosi sellaisen olettamuksen. Ja edetessään hän sivuutti useita muita ryhmiä, jotka istuivat äänettöminä toisilla parvekkeilla. Istujat eivät kiinnittäneet häneen lainkaan huomiota eivätkä nähtävästi edes panneet merkille, että hän meni ohitse. Jotkut heistä nojasivat kyynärpäätään kaiteeseen leuka kämmenen varassa; toiset nojautuivat molempiin käsiinsä, silmäillen kadulle, kun taas muutamilla oli käsissään soittokoneita, mutta heidän sormensa eivät hypistelleet niiden kieliä.
Ja siten Turan saapui kohtaan, jossa katu kääntyi oikealle, kiertäen kaupungin muurista ulkonevaa rakennusta, ja kaarrettuaan nurkan ympäri hän tulla tupsahti suoraan kahden soturin eteen, jotka seisoivat hänen oikealla puolellaan olevan rakennuksen kahden puolen. Heidän oli mahdotonta olla huomaamatta häntä, mutta sittenkään ei kumpikaan hievahtanut eikä muutoinkaan ilmaissut nähneensä häntä. Hän seisoi paikallaan varroten käsi pitkän miekan kahvassa, mutta soturit eivät puhutelleet eivätkä pysähdyttäneet häntä. Saattoivatko nämäkin pitää häntä omana kansalaisenaan? Minkään muun otaksuman pohjalla hän ei todellakaan voinut selittää heidän toimettomuuttaan.
Turanin tultua portista ja lähdettyä esteettömästi etenemään pitkin katua oli kaupunkiin astunut kaksikymmentä soturia, sulkien portin jälkeensä. Sitten oli yksi heistä noussut muurille, seurannut sen harjalla Turanin jäljessä; toinen oli hiipinyt hänen jälkeensä katua myöten, ja kolmas oli mennyt kadun poikki sen vastaisella puolella olevaan rakennukseen.
Portille oli jäänyt yksi ainoa vahti, kun taas kaikki muut olivat palanneet rakennukseen, josta heidät oli noudettu. He olivat kaunisvartaloisia, hartevia miehiä, ja nyt oli heidän yllään komeat puvut suojana yön koleutta vastaan, Puhuessaan muukalaisesta he nauroivat sille, kuinka helposti he olivat pettäneet hänet, ja heitä nauratti vielä sittenkin, kun he sukelsivat silkki- ja turkisvuoteisiinsa vaipuakseen jälleen äsken keskeytettyyn uneensa. Ilmeisesti heidät oli määrätty sen portin vahdeiksi, jonka läheisyydessä he nukkuivat, ja yhtä ilmeistä oli, että sekä portteja että koko kaupunkia vahdittiin paljon huolellisemmin kuin Turan oli luullut. Olisipa Gatholin jed ollut tosiaankin harmissaan, jos olisi aavistanut, kuinka näppärästi hänet oli houkuteltu ansaan.
Jatkaessaan matkaansa pitkin katua Turan sivuutti uusia, muiden ovien edustalle sijoitettuja vahteja, mutta nyt hän ei paljoakaan heistä välittänyt, koska he eivät puhutelleet häntä eivätkä muutoinkaan nähtävästi panneet häntä merkille. Mutta vaikka tämän mutkikkaan kadun melkein jokaisessa käänteessä hänen taakseen jäi yksi tai useampia näitä äänettömiä vahteja, ei hän voinut arvata, että hän oli sivuuttanut yhden heistä useita kertoja ja että hiljaiset, taitavat hiipijät tähyilivät hänen kaikkia liikkeitään. Tuskin hän oli ehtinyt erään tällaisen jäykkänä seisovan vahtimiehen ohitse, ennen kuin miekkonen äkkiä virkosi eloon, harppasi kadun poikki, pujahti ulkomuuriin tehdystä kapeasta aukosta ja lähti rientämään hänen jälkeensä muurin sisään järjestettyä käytävää myöten ilmestyäkseen pian näkyviin Turanin etupuolella ja sijoittuakseen jälleen vahtisotilaan jäykkään, äänettömään asentoon. Eikä Turan tiennyt, että toinen soturi seurasi häntä rakennusten piilossa kolmannen kiiruhtaessa hänen edellään toimittamaan jotakin tähdellistä asiaa.
Ja niin panthan liikkui oudon kaupungin hiljaisilla kaduilla etsimässä ruokaa ja juomaa rakastamalleen naiselle. Varjoisilla parvekkeilla istui miehiä ja naisia, katsellen häntä, mutta virkkamatta mitään; ja vahtisotilaat näkivät hänen menevän ohitseen, mutta eivät luikahtaneet hänelle. Äkkiä alkoi kauempaa kadulta kuulua varuksien kalahtelun tuttua ääntä, joka ilmaisi soturijoukon marssivan siellä, ja melkein samanaikaisesti hän huomasi oikealla puolellaan himmeästi valaistun, avoimen oven. Se oli ainoa tarjona oleva paikka, johon hän saattoi piiloutua lähestyvältä joukko-osastolta, ja vaikka hän olikin tullut useiden vahtisotilaiden ohitse näiden kyselemättä mitään, saattoi hän tuskin toivoa, että patrulli, jollaisena hän luonnollisestikin piti edestäpäin saapuvaa joukkoa, päästäisi hänet sivutseen tutkimatta ja kuulustelematta.
Oven sisäpuolella oli käytävä, joka kääntyi jyrkästi oikealle ja miltei heti senjälkeen vasemmalle. Ketään ei ollut näkyvissä, ja niin ollen hän pujahti varovasti toisen mutkan taakse ollakseen sitäkin varmemmin piilossa kadulta päin. Hänen edessään oli pitkä käytävä, joka oli himmeästi valaistu kuten ovikin. Pysyen paikallaan hän kuuli seurueen lähestyvän rakennusta, kuuli liikettä piilopaikkansa sisäänkäytävältä, ja sitten pamahti kiinni ovi, josta hän oli tullut. Hän tarttui miekkaansa, odottaen heti askelia käytävästä, mutta mitään ei kuulunut. Hiivittyään nurkkaukseen hän tirkisti sen taakse; käytävä oli tyhjä suljetulle ovelle saakka. Sen sulkija oli itse jäänyt ulkopuolelle.
Turan odotti ja kuunteli. Ei hisahdustakaan. Sitten hän lähestyi ovea ja painoi korvansa sitä vasten. Kadulla oli kaikki hiljaista. Oven oli sulkenut äkillinen veto, tahi ehkä oli patrullin velvollisuus pitää huolta sellaisista seikoista. Se oli vähäarvoinen asia. Joukkue oli ilmeisesti mennyt ohitse, ja hän pujahtaisi kadulle jatkamaan matkaansa. Jossakin olisi julkinen kaivo, josta hän saisi vettä, ja ruokaa hän voisi anastaa kuivatusta kasvis- ja lihakimpuista, joita, sikäli kuin hän oli nähnyt, riippui Barsoomin miltei kaikkien köyhälistötalojen ovien pielissä. Juuri tällaisten talojen piiriä hän etsi ja oli siitä syystä loitonnut kauaksi kaupungin pääportista, joka varmasti ei ollut köyhien asumuksien läheisyydessä.