"Olemme kaukaisista maista", vastasi tyttö, "eksyksissä ja menehtymäisillämme nälkään. Pyydämme vain ruokaa ja lepoa ja oikeutta poistua etsimään kotipaikkojamme."
U-Dorin huulille levisi juro hymy. "Ainoastaan Manator ja sitä vahtivat kukkulat tietävät Manatorin iän", hän sanoi; "mutta sittenkään ei kaikkina niinä aikoina, jotka ovat vierineet Manatorin perustamisen jälkeen, ole Manatorin aikakirjoissa mainittu ainoankaan muukalaisen poistuneen Manatorista."
"Mutta minä olen prinsessa", huudahti tyttö ylpeästi, "eikä kansani ole sodassa teitä vastaan. Teidän on tuettava minua ja seuralaisiani ja autettava meitä palaamaan omaan maahamme. Sellainen on laki Barsoomissa."
"Manatorissa tunnetaan ainoastaan Manatorin lait", vastasi U-Dor. "Mutta tulkaa! Teidän on lähdettävä kanssamme kaupunkiin, jossa sinun kauniina naisena ei tarvitse pelätä mitään. Minä itse olen valmis suojelemaan sinua, jos O-Tar niin määrää. Ja mitä tulee seuralaiseesi — mutta miten olikaan? Sinähän puhuit seuralaisistasi — onko teitä täällä useampiakin?"
"Katso itse, mitä näet!" oli Taran kopea vastaus.
"Olkoon sen laita miten tahansa!" virkkoi U-Dor. "Jos seurassasi on muita, niin he eivät pääse pois Manatorista. Mutta kuten aioin sanoa, jos kumppanisi on kelpo taistelija, saattaa hänkin jäädä eloon, sillä O-Tar on oikeudenmukainen ja oikeudenmukaisia ovat myöskin Manatorin lait. Tulkaa!"
Ghek viivytteli.
"Se on hyödytöntä", varoitti Tara nähdessään, että kaldane mieli jäädä paikalleen ja alkaa taistella. "Mennään heidän mukaansa! Miksi yrittäisit säilä-pahaisinesi vastustaa heidän valtavia aseitaan, kun laajojen aivojesi pitäisi keksiä keinoja voittaaksesi heidät järjen avulla?" Hän puhui hiljaa kuiskutellen ja hätäisesti.
"Olet oikeassa, Heliumin Tara", myönsi Ghek ja pisti miekkansa tuppeen.
Ja niin he lähtivät kukkulan rinnettä alas ja Manatorin porttia kohti — Tara, Heliumin prinsessa, ja Ghek, bantoomilainen kaldane. Ja heidän ympärillään ratsastivat U-Dorin, Manatorin jeddakin O-Tarin kahdeksannen utanin dwarin, rajut, maalatut soturit.