YHDESTOISTA LUKU
Taran valinta
Barsoomin huikaiseva auringonpaiste kietoi Manatorin loistavaan sädekehään, kun tyttö ja hänen vangitsijansa ratsastivat kaupunkiin Vihollisten portista. Tällä kohdalla muuri oli noin viisitoista metriä paksu, ja porttikäytävässä oli ylhäältä alas asti yhdensuuntaisia, muurattuja hyllyjä. Näillä hyllyillä tahi näissä pitkissä, yhdensuuntaisissa komeroissa oli päälletysten riveissä pieniä muovauksia, jotka näyttivät surkean vähäisiltä, eriskummaisilta ihmispatsailta ja joiden pitkät, mustat hiukset valuivat jalkoihin saakka, ulottuen joissakuissa tapauksissa vielä niiden taakse hyllyille. Patsaat olivat tuskin kolmenkymmenen sentimetrin korkuisia, ja jolleivät ne olisi olleet niin pienen pieniä, olisivat ne saattaneet olla aikoinaan eläneiden ihmisten muumioituja ruumiita. Tyttö pani merkille, että heidän mennessään niiden ohitse soturit tekivät niille keihäillään kunniaa Barsoomin sotilastapaan, ja sitten he ratsastivat puistokadulle, joka leveänä ja komeana ulottui kaupungin läpi itää kohti.
Kummallakin puolella oli ihailtavan taidokkaasti rakennettuja, isoja rakennuksia. Usein paikoin oli seinässä hyvin kauniita, ikivanhoja maalauksia, joiden värejä auringon paiste oli aikakausien kestäessä pehmentänyt ja haalistanut. Katukiveyksellä kuhisi jo äsken heränneen kaupungin elämä. Loistavahihnoituksisia naisia, sulitettuja sotureita, joiden vartalo oli maalin peitossa, aseistettuja, mutta ei niin värikkäästi vaatetettuja käsityöläisiä kiiruhti toimiinsa kukin omalle haaralleen. Jättiläiskokoinen, upeavaljainen zitidar veti rämiseviä, leveäpyöräisiä vaunuja katukiveyksellä Vihollisten portille päin. Liike, värit ja kauniit muodot muodostivat yhdessä kuvan, jota Heliumin Tara katseli ihmetellen ja ihaillen, sillä tässä oli palanen riutuvan Marsin muinaista elämää. Sellaista oli ollut hänen rotunsa esi-isien kaupungeissa, ennen kuin Throxeus, valtavin valtameri, oli kadonnut tämän taivaankappaleen pinnalta. Ja kummallakin puolen olevilla parvekkeilla oli miehiä ja naisia äänettöminä katselemassa alhaalla olevaa näkyä.
Kadulla liikkuvat ihmiset katselivat vankeja, erittäinkin kamalannäköistä Ghekiä, ja lausuivat kysymyksiä ja huomautuksia heidän vartijoilleen. Mutta parvekkeilla istujat eivät virkkaneet mitään, eikä ainoakaan heistä edes kääntänyt päätänsä merkiksi siitä, että oli huomannut heidät. Kaikissa rakennuksissa oli useita parvekkeita, ja jokaisessa niistä oli äänetön ryhmä upeahihnoituksisia miehiä ja naisia sekä siellä täällä lapsi tahi pari; mutta lapsetkin pysyivät yhtä äänettöminä ja liikkumattomina kuin kaikki heidän vanhempansa. Heidän lähestyessään kaupungin keskustaa Tara näki, että katoillakin oli näitä toimettomia katselijaseurueita, joiden hihnoitukset ja jalokivikoristeet muistuttivat juhlatilaisuutta, naurua ja musiikkia. Mutta nauru ei kajahtanut äänettömiltä huulilta eikä soitto niiden soittokoneiden kieliltä, joita monet heistä pitelivät jalokivistä säihkyvine sormineen.
Äkkiä puistokatu leveni tavattoman laajaksi aukioksi. Sen toisessa päässä kohosi uhkea rakennus, jonka hohtavan valkea marmoripäällystys välkkyi ympärillä olevien hilpeäväristen rakennusten, tulipunaisen nurmikon, helakoiden kukkien ja vihreiden pensaiden keskellä. U-Dor johti vankinsa ja heidän vartiojoukkueensa sen upealle sisäänkäytävälle, jonka edustalla heiltä sulki tien viisikymmentä ratsusoturia. Kun vahtijoukon komentaja tunsi U-Dorin, siirtyivät vahdit syrjään kahden puolen, muodostaen leveän kujan, jota myöten seurue eteni. Heti sisäänkäytävän takana alkoi kaksi ylöspäin viettävää käytävää. U-Dor kääntyi vasemmalle ja vei heidät toiseen kerrokseen ja sitten alaspäin pitkää käytävää myöten. Täällä he vielä sivuuttivat ratsumiehiä, ja kahden puolen olevissa huoneissa näkyi niitä myöskin olevan. Silloin tällöin erosi käytävästä toisia, joko ylös- tahi alaspäin vieviä. Eräästä niistä syöksähti näkyviin neliä kiitävällä sotaoriilla ratsastava soturi, rientäen nopeasti heidän ohitseen suorittamaan jotakin asiaa.
Tähän mennessä ei Heliumin Tara ollut nähnyt ainoatakaan jalkamiestä koko tässä avarassa rakennuksessa. Mutta kun U-Dor muutaman mutkan jälkeen opasti heidät kolmanteen kerrokseen, näki hän vilahdukselta huoneita, joihin oli sidottu useita ratsastajattomia thoateja, ja toisissa niiden läheisissä oli satulasta laskeutuneita sotureita, jotka nojailivat veltosti tahi pelasivat joko taidon tai onnen ratkaisun varassa olevia pelejä, useiden pelatessa jetania. Sitten seurue saapui niin upeaan juhlasaliin, jollaista ei edes Heliumin prinsessa ollut milloinkaan nähnyt. Huonetta kattoi pitkin pituuttaan kaarilaipio, jossa hohti lukemattomia radiumlamppuja. Valtavat kaaret ulottuivat seinästä seinään, eikä tavattoman laajaa lattiata katkaissut ainoakaan pylväs. Kaaret olivat valkoista marmoria, nähtävästi kukin kaari hakattu yhdestä ainoasta isosta möhkäleestä. Kaarien välillä olevaan laipion osaan oli radiumlamppujen ympärille upotettu runsaasti jalokiviä, joiden heijastamat säteet täyttivät koko huoneen säihkyvällä väriloistolla. Jalokivipeite ulottui seinille epäsäännöllisenä, muutamien kymmenien metrien levyisenä reunustana, näyttäen valkeilla marmoriseinillä riippuvalta upean kauniilta verholta. Seinäin marmoripäällys ulottui puolentoista tai yhden ja kolmen neljäsosan metrin päähän lattiasta; siitä alaspäin olivat seinät päällystetyt puhtaalla kullalla. Lattia oli runsailla kultaupotuksilla varustettua marmoria. Tässä yhdessä huoneessa oli yhtä paljon aarteita kuin monessa suurkaupungissa.
Mutta vieläkin enemmän kuin tarumaisen kallisarvoiset koristukset kiinnittivät tytön huomiota komeahihnaiset soturit, jotka istuivat thoatiensa selässä kahden puolen keskiosaa ja joita oli rivi toisensa takana kaukaisempaan seinään saakka, eikä hän seurueen edetessä heidän välitseen havainnut ainoankaan silmän värähtävän eikä yhdenkään thoatin heilauttavan korvaansa.
"Päällikköjen sali", kuiskasi eräs hänen vartijoistaan ilmeisesti havaittuaan hänen ihmettelynsä. Miehen äänen sävy oli ylpeilevä ja hillityn kunnioittava. Sitten he siirtyivät leveästä ovesta toiseen, tilavaan, neliskulmaiseen huoneeseen, jossa toistakymmentä ratsusoturia istui velttoina satuloissaan.
Kun U-Dor seurueineen astui huoneeseen, ojentautuivat soturit vikkelästi satuloissaan ja muodostivat rivin huoneen vastaisessa päässä olevan oven eteen. Heitä komentava padwar teki kunniaa U-Dorille, joka seurueineen oli seisahtunut vastapäätä vahtijoukkuetta.