"Lähetä joku ilmoittamaan O-Tarille", käski U-Dor, "että U-Dor on tuonut kaksi vankia, jotka ansaitsevat suuren jeddakin huomion, toinen tavattoman kauneutensa, toinen tavattoman rumuutensa tähden."
"O-Tar on neuvottelemassa alempien päälliköiden kanssa", vastasi vahtipäällikkö, "mutta dwar U-Dorin sanoma viedään hänelle." Ja hän kääntyi antamaan määräyksen miehelle, joka istui thoatinsa selässä hänen takanaan.
"Minkälainen otus tuo miespuolinen on?" hän tiedusti U-Dorilta.
"Varmastikaan he eivät ole samaa rotua."
"He olivat yhdessä kaupungin eteläpuolella sijaitsevilla kukkuloilla", selitti U-Dor, "ja väittävät eksyneensä ja olevansa nääntymäisillään nälkään."
"Nainen on kaunis", virkkoi padwar. "Hänen ei tarvitse kauan kulkea kerjäämässä Manatorin kaupungissa." Sitten he puhuivat muista asioista — palatsin tapahtumista, U-Dorin retkestä — kunnes lähetti palasi ilmoittaen, että O-Tar oli käskenyt tuoda vangit luokseen.
Senjälkeen he menivät sisälle jykevästä ovesta, jonka avauduttua tuli näkyviin Manatorin jeddakin O-Tarin avara neuvotteluhuone. Koko avaran salin ylitse ulottui keskuskuori, joka päättyi marmorisen korokkeen portaisiin. Korokkeella istui mies uhkealla valtaistuimella. Kuorin kummallakin puolella oli hienosti kaiverrettuja pöytiä ja tuoleja kovasta ja hyvin kauniista skeelpuusta. Vain muutamien pöytien ääressä oli istujia — eturivissä, puhujalavan edustalla.
Oven suussa U-Dor laskeutui ratsailta; samoin teki neljä hänen miehistään, jotka sijoittuivat vankien vartijoiksi. Sitten vangit saatettiin valtaistuimen eteen U-Dorin marssiessa muutamia askelia heidän edellään. Heidän pysähdyttyään marmoriportaiden juurelle tähtäsi Heliumin Tara ylpeän katseensa edessään hallitsijan tuolilla olevaan mieheen. Jeddak istui suorana, mutta sulavassa asennossa — barsoomilaisten päällikköjen maun mukaiseen barbaarisen loistavaan asuun puettuna, käskevänä valtiaana. Hän oli kookas mies, jonka kasvojen hienon kaunista vaikutusta pilasivat vain kylmien silmien ynseä ja liian ohuissa huulissa oleva julma piirre. Vähänkään huomiokykyisen ihmisen ei tarvinnut katsahtaa häneen kahta kertaa ollakseen varma siitä, että hän oli todellinen kansan hallitsija — taisteleva jeddak, jota alamaiset voivat palvoa, mutta eivät rakastaa, ja jonka vähäisimmästäkin suosionosoituksesta hänen soturinsa olisivat valmiit kilvan rientämään kuolemaan. Sellainen oli Manatorin jeddak O-Tar, ja nähdessään hänet ensi kerran ei Heliumin Tara saattanut olla myöntämättä jossakin määrin ihailevansa tätä vanhanaikaista, villiä päällikköä, jossa sodan jumalan muinaiset hyveet olivat niin täydellisesti ruumiillistuneet.
U-Dor ja jeddak lausuivat toisilleen Barsoomin yksinkertaiset tervehdyssanat, ja sitten edellinen selosti yksityiskohtaisesti, miten vangit oli havaittu ja pidätetty. O-Tar tarkasti heitä molempia tiukasti U-Dorin kertoessa tapahtumia, mutta hänen ilmeensä eivät lainkaan paljastaneet, mitä hänen aivoissaan, hänen tutkimattomien silmiensä takana liikkui. Upseerin lopetettua puheensa tähtäsi jeddak katseensa Ghekiin.
"Entä sinä", hän kysyi, "mikä otus sinä olet? Mistä maasta? Miksi olet
Manatorissa?"
"Olen kaldane", vastasi Ghek, "korkeimman laatuinen luomakunnan olento
Barsoomin pinnalla. Olen henki; sinä olet ainetta. Tulen Bantoomista.
Olen täällä, koska eksyimme ja kärsimme nälkää."