Tutkimusmatkallaan hän ei saanut selville ainoastaan sitä, kuinka tavattoman laaja, nähtävästi kaupungin kaikkiin osiin ulottuva käytäväverkko oli, vaan myöskin sen, että suurin osa siitä oli hyvin vanha. Oli täytynyt poistaa maata monia tonneja, ja kauan aikaa hän ihmetteli, mihin se oli viety, kunnes hän seuratessaan erästä laajaa ja pitkää tunnelia alaspäin kuuli edeltään maanalaisen putouksen ukkosentapaista jymyä ja saapui pian ison, epäilemättä Marsin toisessa ääressä sijaitsevaan, maanalaiseen Omeanjärveen vierivän virran partaalle. Tähän vuolaaseen viemäriin olivat lukemattomat ulsiopolvet tyhjentäneet vähäiset multakantamuksensa kaivaessaan ääretöntä sokkeloaan.
Ghek vitkasteli joella vain hetkisen, sillä hänen näennäisesti päämäärättömällä vaelluksellaan oli varma tarkoitus, johon hän pyrki tarmokkaasti ja noudattaen yksinkertaista suunnitelmaa. Hän noudatti vain sellaisia käytäviä, jotka näyttivät päättyvän vankiholveihin tahi muihin kaupungin asukkaiden kammioihin; niitä hän tarkasti, pysytellen tavallisesti itse piilossa käytävien suulla, ja otti selville, ettei hänen etsimänsä ollut siellä. Hän liikkui nopeasti hämähäkinjaloillaan ja taivalsi melkoisia matkoja lyhyessä ajassa.
Kun hänen etsinnällään ei ollut heti tuloksia, päätti hän palata vankiholviin, jossa hänen rykorinsa virui kahlehdittuna, huolehtiakseen sen tarpeista. Lähestyessään holviin vievän käytävän loppupäätä hän hiljensi vauhtiaan ja pysähtyi aukon suulle silmäilläkseen kammioon, ennen kuin menisi sinne.. Hänen tähyillessään ilmestyi hänen vastassaan olevalle ovelle äkkiä soturi. Rykor oli pitkänään pöydällä, ja sen kädet hapuilivat sokeasti lisää muonaa. Ghek näki soturin seisahtuvan ällistyneenä tuijottamaan rykoriin; miehen silmät menivät levälleen, ja hänen pronssinväriset poskensa muuttuivat tuhkanharmaiksi. Hän astahti taaksepäin, ikäänkuin olisi saanut iskun vasten kasvojaan. Vain hetkisen hän seisoi paikallaan ikäänkuin pelon lamauttamana; sitten hän päästi tukahdutetun kiljaisun ja kääntyi pakoon. Oli taaskin vahinko, ettei Ghek, kaldane, osannut hymyillä.
Hän meni vikkelästi huoneeseen, kapusi pöydälle ja sijoittui rykorin olkapäille, jääden sitten odottamaan. Ja kenpä voisi väittää, ettei Ghekillä ollut huumorin tajuntaa, vaikka hän ei osannutkaan hymyillä? Istuttuaan puoli tuntia hän kuuli askelia käytävän kivilattialta. Hän eroitti, kuinka aseet kalahtelivat seiniä vasten, ja arvasi miesten saapuvan ripeästi. Mutta vähän ennen kuin he tulivat hänen koppinsa ovelle, he pysähtyivät ja etenivät sitten hitaammin. Etunenässä oli upseeri ja hänen takanaan silmät pystyssä ja ehkä vielä hieman harmaana se sotilas, joka oli äsken niin hätäisesti poistunut. He seisahtuivat ovelle ja upseeri kääntyi ankarana sotilaan puoleen, osoittaen sormellaan Ghekiä.
"Tuossahan se olento istuu! Rohkenitko siis valehdella dwariilesi?"
"Vannon", huudahti sotilas, "puhuneeni totta. Vain vähän aikaa sitten tuo otus retkotti päättömänä tällä samalla pöydällä! Ja iskeköön ensimmäinen esi-isäni minut kuoliaaksi tähän paikkaan, jollei joka sanani ole totta!"
Upseeri näytti olevan ymmällä. Marsin miehet valehtelevat harvoin, jos koskaan. Hän raapi päätään. Sitten hän puhutteli Ghekiä. "Kuinka kauan olet ollut täällä?" hän kysyi.
"Kukapa tietää sen paremmin kuin ne, jotka toivat minut tänne ja kiinnittivät minut kahleilla seinään?" huomautti kaldane vastaan.
"Näitkö tämän sotilaan käyvän täällä muutamia minuutteja sitten?"
"Kyllä näin hänet", vastasi Ghek.