"Heliumin Tara, minä rakastan sinua!" hän kuiskasi.
Tyttö oikaisihe täyteen mittaansa. "Gatholin jed unohtaa arvonsa!" hän kivahti kopeasti.
"Gatholin jed unohtaa kaiken muun paitsi sinua, Heliumin Tara!" vastasi mies. Hän puristi intohimoisesti tytön pehmeätä kättä, jota hän vielä piti omassaan tanssin jälkeen. "Minä rakastan sinua, Heliumin Tara", hän toisti. "Miksi eivät korvasi saisi kuulla sitä, minkä silmäsi äsken näkivät ja — mihin ne vastasivat?"
"Mitä tarkoitat?" huudahti tyttö. "Ovatko siis Gatholin miehet tuollaisia tolvanoita?"
"He eivät ole tolvanoita eivätkä tyhmyreitä", vastasi Gahan rauhallisesti. "He tietävät, milloin he rakastavat naista — ja milloin nainen rakastaa heitä."
Heliumin Tara polki suuttuneena pientä jalkaansa. "Mene!" hän käski. "Mene, ennenkuin minun käy välttämättömäksi ilmoittaa isälleni, kuinka häpeämätön vieras hänellä on!"
Hän kääntyi astelemaan pois. "Odota!" huusi nuori mies. "Vain sana vielä!"
"Anteeksipyyntökö?" kysyi tyttö.
"Ennustus", virkkoi Gahan.
"En halua kuulla sitä", vastasi Heliumin Tara ja jätti miehen seisomaan paikalleen. Tara oli omituisen ärtynyt, palasi pian omaan huoneistoonsa palatsiin ja seisoi siellä pitkän aikaa ikkunan ääressä, katsellen Suur-Heliumin tulipunaisen tornin ohitse luoteiseen päin.