Äkkiä hän pyörähti vihastuneena toisaalle. "Minä vihaan häntä!" hän huudahti ääneen.
"Ketä?" tiedusti suosittu Uthia.
Heliumin Tara polkaisi jalkaansa. "Tuota huonokäytöksistä tomppelia,
Gatholin jediä", hän vastasi.
Uthia kohotti ohuita kulmakarvojaan.
Pienen jalan polkiessa lattiaan nousi huoneen nurkasta kookas eläin, joka tuli Heliumin Taran luokse, jääden katsomaan häntä silmiin. Tyttö taputti otuksen peloittavan näköistä päätä. "Vanha, rakas Woola", hän sanoi. "Ei kenenkään rakkaus voi olla syvempi kuin sinun, mutta sittenkään se ei koskaan tunnu loukkaavalta. Kunpa miehet muovautuisivat sinun mukaisiksesi!"
TOINEN LUKU
Hirmumyrskyn heiteltävänä
Heliumin Tara ei palannut isänsä vieraitten seuraan, vaan odotteli omassa huoneistossaan, että Djor Kantos lähettäisi hänelle sanan, pyytäen häntä tulemaan takaisin puutarhaan, kuten hän varmasti uskoi nuorukaisen tekevän. Sitten hän ylpeästi kieltäytyisi. Mutta Djor Kantosilta ei kuulunut pyyntöä. Aluksi Heliumin Taraa suututti, sitten hän loukkaantui, mutta koko ajan hän oli ymmällä. Hän ei jaksanut käsittää. Joskus hän ajatteli Gatholin jediä ja polki aina silloin jalkaansa, sillä hän oli tosiaankin äkäinen Gahanille. Moista julkeutta! Mieshän oli viitannut lukeneensa rakkautta hänen silmistään. Milloinkaan ennen ei Taraa ollut kohdannut niin nöyryyttävä loukkaus. Hän ei ollut koskaan vihannut ketään ihmistä niin katkerasti. Äkkiä hän kääntyi Uthian puoleen.
"Lentohihnani!" hän komensi.
"Entä vieraat?" huudahti orjatar. "Isäsi, sotavaltias, varmaankin odottaa sinun menevän takaisin."