"Mene! Lähde!" supatti kaldane. "Et kykene tekemään hyväkseni mitään.
Lähde! Muutoin ovat kaikki ponnistukseni menneet hukkaan."
Tara pudisti päätänsä. "En voi", hän intti.
"Hänet surmataan", sanoi Ghek Turanille, ja panthan, jota raastoi toisaalta uskollisuus tätä kummallista, hänen puolestaan henkensä uhrannutta olentoa kohtaan, toisaalta rakkaus naiseen, empi vain hetkisen, siepaten Taran syliinsä ja syöksyen Manatorin valtaistuimelle vieville portaille. Valtaistuimen takana hän kiskaisi verhot syrjään ja löysi salaoven. Hän kantoi tytön siitä ja sitten alaspäin pitkää, ahdasta käytävää ja kiertoportaita myöten, jotka veivät alempiin kerroksiin, kunnes he saapuivat O-Tarin palatsin kellareihin. Siellä oli monisokkeloisia käytäviä ja kammioita, joissa oli tuhansittain piilopaikkoja.
Kun Turan kantoi Taran portaita myöten valtaistuimelle, ponnahti parikymmentä soturia pystyyn, syöksähtäen eteenpäin estääkseen heidän pakonsa. "Seis!" kiljaisi Ghek, "tahi jeddakinne kuolee." Soturit seisahtuivat kuin lattiaan naulattuina, jääden odottamaan tämän oudon ja peloittavan olennon määräyksiä.
Pian Ghek käänsi katseensa O-Tarin silmistä, ja jeddak pudisti itseään, ikäänkuin olisi koettanut päästä eroon pahasta unesta, yhä vieläkin puolittain huumautuneena.
"Katsokaa!" kehoitti Ghek sitten. "Olen sallinut jeddakinne pitää henkensä enkä ole vahingoittanut ketään niistä, jotka olisin voinut tappaa heidän ollessaan vallassani. Minä ja ystäväni emme ole tehneet Manatorin kaupungissa mitään pahaa. Miksi siis vainoatte meitä? Sallikaa meidän pitää henkemme! Päästäkää meidät vapaiksi!"
O-Tar, joka oli saanut takaisin toimintakykynsä, kumartui ottamaan miekkansa. Huoneessa vallitsi hiljaisuus kaikkien odottaessa jeddakin vastausta.
"Oikeudenmukaisia ovat Manatorin lait", puhkesi hän vihdoin puhumaan. "Ehkä muukalaisen sanoissa sittenkin on jotakin totta. Viekää senvuoksi hänet takaisin vankiholveihin ja ajakaa toisia takaa ja ottakaa heidät kiinni! O-Tarin armosta heidän sallitaan voittaa vapautensa jetankentällä tulevissa kisoissa."
Jeddakin kasvot olivat yhä vieläkin tuhkanharmaat, kun Ghek vietiin pois, ja hän näytti mieheltä, joka oli temmattu iäisyyden reunalta katseltuaan sinne pelokkaana eikä tyynimielisenä ja järkkymättömän rohkeana. Valtaistuinsalissa oli miehiä, jotka tiesivät, että vankien teloitus oli vain siirretty toistaiseksi ja sen vastuunalaisuus laskettu toisten hartioille, ja yksi niistä, jotka tiesivät, oli Manatosin suuri jed U-Thor. Hänen kaartuva huulensa osoitti, kuinka hän halveksi jeddakia, joka oli valinnut nöyryytyksen mieluummin kuin kuoleman. Hän tiesi, että O-Tar oli noina lyhyinä hetkinä menettänyt arvovaltaansa enemmän kuin kykenisi saamaan takaisin koko elinaikanaan, sillä marsilaiset ovat perin arkoja päällikköjensä rohkeudesta — he eivät saa poiketa jyrkän velvollisuuden tieltä eivätkä tinkiä kunnia-asioissa. Että huoneessa oli muitakin, jotka ajattelivat samoin kuin U-Thor, se kävi ilmi äänettömyydestä ja juroista kasvoista.
O-Tar loi pikaisen katseen ympärilleen. Hän varmaankin vaistomaisesti tunsi vihaisen mielialan ja arvasi sen syyn, sillä hän kävi äkkiä äkäiseksi ja puhuen kuten henkilö, joka koettaa kiivailla sanoillaan rohkaista sydäntään, hän karjui sanoja, joita ei voinut pitää muuna kuin taisteluhaasteena.