"O-Tarin, jeddakin, tahto on Manatorin laki", hän huusi. "Manatorin lait ovat oikeudenmukaiset — ne eivät saata erehtyä. U-Dor, lähetä miehiä tarkastamaan palatsia, holveja ja kaupunkia ja palauttamaan karkulaiset koppeihinsa.
"— Ja sitten sinä, Manatosin U-Thor! Luuletko saavasi rangaistuksetta uhkailla jeddakiasi — epäillä hänen oikeuttaan rangaista pettureita ja petoksen puuhaajia? Mitä on minun ajateltava sinun omasta uskollisuudestasi, kun olet ottanut vaimoksesi naisen, jonka minä karkoitin hovistani, koska hän juonitteli herransa ja jeddakinsa arvovaltaa vastaan? Mutta O-Tar on oikeamielinen. Esitä selityksesi ja todista rauhallinen tahtosi, ennen kuin se on myöhäistä!"
"U-Thorilla ei ole mitään selittämistä", vastasi Manatosin jed, "eikä hän ole sodassa jeddakiaan vastaan. Mutta hänellä on sama oikeus kuin jokaisella jedillä ja jokaisella soturilla vaatia jeddakilta oikeutta kenelle hyvänsä, jota hän luulee vainottavan. Yhä jyrkemmin on Manatorin jeddak vainonnut gatholilaisia orjia siitä alkaen kun hän otti itselleen prinsessa Hajan vastoin tämän tahtoa. Jos gatholilaiset orjat ovat hautoneet kostoa ja karkaamista, niin muuta ei voida odottaakaan ylpeältä ja rohkealta kansalta. Olen aina puoltanut suurempaa oikeuden- ja kohtuudenmukaisuutta kohdellessamme orjiamme, joista monet ovat omissa maissa hyvin huomattuja ja mahtavia henkilöitä. Mutta aina on O-Tar, jeddak, röyhkeästi pilkannut kaikkia esityksiäni. Vaikka kysymys onkin nyt otettu esille ilman minun aikomustani, olen iloinen, että niin on käynyt, sillä kerran täytyi Manatorin jedien vaatia heille tulevaa kunnioitusta ja arvonantoa siltä mieheltä, joka on korkeassa asemassa heidän mielisuosiossaan. Tiedä siis, O-Tar, että sinun on heti vapautettava A-Kor, dwar, tai tuotava hänet oikeudenmukaisesti tuomittavaksi Manatorin jedien kokouksessa. Olen puhunut."
"Puhuit hyvin ja asiallisesti, U-Thor", huusi O-Tar, "sillä paljastit jeddakillesi ja jedkumppaneillesi, kuinka syvä on petollisuutesi, jota olen jo kauan epäillyt. A-Kor on jo tutkittu ja saanut tuomionsa Manatorin korkeimmalta tuomioistuimelta — O-Tarilta, jeddakilta; ja sinäkin saat oikeutta samasta pettämättömästä lähteestä. Toistaiseksi sinut pidätetään. Vankiholveihin hänet! Vankiholveihin U-Thor, petollinen jed!" Hän taputti käsiään kutsuakseen ympärillään olevia sotureita täyttämään käskyään. Parikymmentä miestä hypähti esiin tarttuakseen U-Thoriin; he olivat enimmäkseen palatsin sotureita. Mutta kaksi kertaa sama määrä riensi U-Thoria puolustamaan, ja aseet kalisivat heidän otellessaan Manatorin valtaistuimelle vievien portaiden juurella ja O-Tarin, jeddakin, seisoessa paljas miekka kädessään valmiina omakohtaisesti sekaantumaan käsikähmään.
Miekkojen kalskeen hälyttäminä kiiruhti palatsin vahteja näyttämölle rakennuksen muista osista, kunnes U-Thorin puolustajilla oli kaksinkertainen ylivoima vastassaan. Silloin Manatosin jed miehineen peräytyi verkkaan, raivaten taistelemalla itselleen tien käytävien ja kammioiden kautta ja päästen vihdoin kadulle. Siellä hän sai avukseen pienen armeijansa, joka oli marssinut hänen mukanaan Manatoriin. Hitaasti hänen joukkonsa vetäytyi Vihollisten portille äänettömien ihmisryhmien katsellessa kahden puolen katua olevilta parvekkeilta. Portilla, kaupungin muurien sisäpuolella, he seisahtuivat vastarintaan.
O-Tarin, jeddakin, palatsin alla olevassa, himmeästi valaistussa kammiossa Turan, panthan, laski Heliumin Taran sylistään ja katsoi häntä silmiin. "Olen pahoillani, prinsessa", hän virkkoi, "että minun oli pakko olla tottelematta komennuksiasi ja jättää Ghek pulaan; mutta muuta keinoa ei ollut. Jos hän olisi voinut pelastaa sinut, olisin mielelläni jäänyt hänen paikalleen. Annathan minulle anteeksi?"
"Kuinka muuta voisinkaan?" vastasi Tara herttaisesti. "Mutta ystävän hylkääminen tuntui raukkamaiselta."
"Jos meitä olisi ollut kolme soturia, olisi asianlaita ollut toinen", sanoi Turan. "Silloin emme olisi voineet muuta kuin jäädä ja kuolla yhdessä taistellen. Mutta tiedäthän, Heliumin Tara, ettemme saa jättää naisen turvallisuutta vaaraan, vaikka kunniamme joutuisi alttiiksi."
"Tiedän sen, Turan", myönsi tyttö. "Mutta kenenkään ei sovi väittää, että sinä olet pannut alttiiksi kunniasi, tuntiessaan, kuinka vilpitön ja uljas kunnianmies olet."
Mies kuunteli ihmeissään, sillä ensi kerran lausui tyttö hänelle sanoja, joista ei kuvastunut prinsessan suhtautuminen panthaniin — vaikka hän aavistikin erotuksen enemmän Taran sävystä kuin sanoista. Kuinka erilaista olikaan tämä puhe verrattuna siihen, että tyttö oli äsken hyljeksinyt häntä! Hän ei jaksanut ymmärtää sitä, ja niinpä hän lausua tokaisi julki kysymyksen, joka oli pyörinyt hänen mielessään siitä alkaen, kun Tara oli O-Tarille selittänyt, ettei hän tuntenut Turania.