"Heliumin Tara", hän virkkoi, "sanasi ovat balsamia siihen haavaan, jonka iskit minuun O-Tarin valtaistuinsalissa. Sanohan, prinsessa, miksi minut kielsit?"
Tara käänsi suuret, syvät silmänsä häntä kohti, ja niissä oli hieman nuhteleva ilme.
"Etkö aavistanut", hän kysyi, "että sinut kieltäessäni puhuivat ainoastaan huuleni, mutta ei sydämeni? O-Tar oli määrännyt, että minun oli kuoltava, pikemmin siitä syystä, että olin Ghekin seurassa, kuin sen tähden, että minua vastaan olisi ollut todistuksia, ja tiesin niin ollen, että jos tunnustaisin sinut yhdeksi meistä, sinutkin surmattaisiin."
"Se siis tapahtui pelastaaksesi minut?" huudahti Turan, ja hänen kasvonsa kirkastuivat äkkiä.
"Pelastaakseni urhean panthanini", vastasi Tara hiljaa.
"Heliumin Tara", sanoi soturi, langeten toiselle polvelleen, "sanasi ovat ikäänkuin ruokaa nälkäiselle sydämelleni." Hän tarttui tytön sormiin ja painoi ne huulilleen.
Hellästi Tara nosti hänet pystyyn. "Sinun ei tarvitse puhua minulle polvillasi", hän esteli.
Tytön käsi oli vielä Turanin kädessä tämän noustessa seisomaan, he olivat hyvin likellä toisiaan, ja mies oli vielä kuumana Taran ruumiin kosketuksesta kannettuaan hänet tänne O-Tarin valtaistuinsalista. Turanin sydän sykki rajusti, ja veri kiersi vinhasti hänen suonissaan, kun hän katseli Taran kauniita kasvoja, alaspäin luotuja silmiä ja raollaan olevia huulia, jotka omistaakseen hän olisi ollut valmis luopumaan kuningaskunnasta; ja sitten hän tempasi tytön luokseen, painoi häntä rintaansa vasten ja peitti hänen huulensa suudelmillaan.
Mutta sitä ei kestänyt kuin hetkinen. Rajusti kuin naarastiikeri tyttö kävi häneen käsiksi, löi häntä ja sysäsi hänet luotaan. Astahdettuaan taaksepäin pää pystyssä ja silmät liekehtien Tara huusi: "Rohkenetko sinä? Rohkenetko loukata tällä tavoin Heliumin prinsessaa?"
Mies katsoi häntä värähtämättä, eikä hänen silmistään kuvastunut häpeätä eikä katumusta.