"Kyllä; minä ne valmistan ja minä niitä korjaan", vakuutti vanhus. "O-Tar ei usko niitä kellekään muulle. Parhaillaankin on minulla eräässä toisessa huoneessa kaksi, jotka olivat jollakin tavoin vahingoittuneet ja tuotiin minun käsiteltävikseni. O-Tar ei suvaitse, että ne ovat kauan poissa, koska sillä aikaa salissa on kaksi ratsastajatonta thoatia; mutta minä saankin ne valmiiksi pian. Hän tahtoo, että ne kaikki ovat siellä, jos esiintyy joku tärkeä kysymys, josta elävät jedit eivät pääse yksimielisiksi tahi josta he eivät ole yhtä mieltä O-Tarin kanssa. Sellaiset kysymykset hän esittää Päällikköjen salissa oleville jedeille. Hän sulkeutuu sinne yksin suurten päällikköjen seuraan, jotka ovat saaneet viisautta kuolemasta. Se on mainio suunnitelma, eikä siellä koskaan ilmene kahnausta eikä väärinkäsityksiä. O-Tar vakuuttaa, että se on paras neuvottelukunta koko Barsoomissa — paljon älykkäämpi kuin elävistä jedeistä kokoonpantu. Mutta lähdetään, meidän on käytävä työhön. Mennään viereiseen huoneeseen; siellä alan opettaa teitä."
Hän meni edellä kammioon, jossa ruumiit viruivat marmorialustoillaan, pistäytyi komeroon, otti päähänsä isot silmälasit ja alkoi valita työkaluja pienistä lokeroista. Sen tehtyään hän jälleen kääntyi oppilaittensa puoleen.
"Antakaapa, kun nyt katselen teitä!" hän sanoi. "Silmäni eivät ole samanlaiset kuin aikoinaan, ja tarvitsen näitä voimakkaita linssejä työssäni ja nähdäkseni tarkoin seurassani olevien henkilöiden piirteet."
Hän suuntasi katseensa edessään olevaan pariin. Turan pidätti henkeään, sillä hän tiesi miehen nyt varmasti huomaavan, etteivät heidän hihnoituksensa ja merkkinsä olleet Manatorin. Hän oli sitä ennen ihmetellyt, miksi vanhus ei ollut pannut sitä aikaisemmin merkille, sillä hän ei ollut tiennyt, että toinen oli melkein sokea. Ukko tarkasti heidän kasvojaan, ja hänen katseensa viipyi kauan Heliumin Taran kauniissa piirteissä, siirtyen sitten heidän hihnoituksiinsa. Turan oli näkevinään ihmisten palsamoijan huomattavasti hätkähtävän kummastuksesta, mutta jos vanhus olikin havainnut jotakin, ei se käynyt ilmi hänen seuraavista sanoistaan.
"Tule I-Gosin mukaan!" hän kehoitti Turania. "Viereisessä huoneessa on tarpeita, jotka haluaisin sinun noutavan tänne. Jää sinä tänne, nainen, viivymme poissa vain hetkisen!"
Hän meni yhdelle huoneeseen avautuvista lukuisista ovista ja astui siitä Turanin edellä. Pysähdyttyään ovenpieleen hän osoitti huoneen toisessa päässä olevaa silkki- ja turkismyttyä, käskien Turanin ottaa sen. Mentyään lattian poikki ja kumarruttuaan tarttumaan myttyyn viimemainittu kuuli lukon kilahtavan takanaan. Hän pyörähti heti ympäri ja näki olevansa yksin huoneessa, jonka ainoa ovi oli suljettu. Juostuaan nopeasti sen luokse hän koetti avata sitä, mutta huomasi olevansa vanki.
Astuttuaan ulos ja lukittuaan oven jälkeensä kääntyi I-Gos Taran puoleen.
"Hihnoituksenne paljastivat teidät", hän virkkoi, nauraen hihittävää nauruaan. "Koetitte pettää vanhaa I-Gosia, mutta saitte nähdä, että vaikka hänen silmänsä ovatkin heikot, niin hänen aivonsa eivät ole. Mutta sinulle ei käy huonosti. Olet kaunis, ja I-Gos rakastaa kauniita naisia. Missään muualla Manatorissa en kenties saisi pitää sinua omanani, mutta täällä ei ole ketään kiistämässä vanhan I-Gosin oikeutta. Vainajien holveissa ei käy paljon ihmisiä — vain ruumiiden tuojat, ja he rientävät tiehensä niin nopeasti kuin voivat. Kukaan ei aavista, että I-Gosilla on kaunis nainen teljettynä vainajiensa seuraan. En kysy sinulta mitään, ja silloin minun ei tarvitse antaa sinua ilmi, sillä en tiedä, kenelle kuulut, vai mitä? Ja kuoltuasi valmistan sinut kauniisti ja sijoitan sinut muiden naisten joukkoon. Eikö se olisi erinomaista?" Hän oli lähestynyt kauhistunutta tyttöä. "Tule!" hän huusi, tarttuen Taran ranteeseen. "Tule I-Gosille!"
KUUDESTOISTA LUKU
Uusi nimenmuutos