"Manataj."
Kirjanpitäjän lähellä seisova päällikkö katsahti Turaniin. "Olet saapunut pitkän matkan päästä pelaamaan jetania", hän huomautti. "Manatajin miehet käyvät harvoin muissa kuin vuosikymmenien kisoissa. Mitä kuuluu O-Zarille? Tuleeko hän tänne ensi vuonna? Hänpä oli uljas taistelija! Jos olet puolittainkaan niin oiva miekankäyttäjä, U-Kal, niin Manatajin maine kasvaa tänään. Mutta mitä O-Zarille oikeastaan kuuluu?"
"Kyllä hän voi hyvin", vakuutti Turan kielevästi, "ja lähetti terveisiä manatorilaisille ystävilleen."
"Sepä hauskaa!" huudahti päällikkö. "Entä mihin peliin haluat mukaan?"
"Haluaisin pelata heliumilaisesta prinsessasta, Tarasta", vastasi
Turan.
"Mutta, mies, hän on panoksena orjien ja rikollisten pelissä", huusi päällikkö. "Et kai halua vapaaehtoiseksi sellaiseen otteluun!"
"Kyllä haluan", vastasi Turan. "Näin hänet, kun hänet tuotiin kaupunkiin, ja silloin vannoin saavani hänet omakseni."
"Mutta sinun on jaettava hänet eloonjääneiden kanssa, vaikka sinun värisi voittaisikin", esteli toinen.
"Saanen heidät järkiinsä", intti Turan.
"Ja antaudut siihen vaaraan, että saat niskaasi O-Tarin vihan, sillä hän ei lainkaan pidä tästä villistä barbaarista", virkkoi tornien hoitaja.