Jeddakien jeddak oli tavattoman iso, raaka ja häikäilemätön mies. Kun hän seisoi edessäni, paljoa kookkaampana kuin minä, musta parta ja viikset raivosta jäykkinä, niin voin hyvin ymmärtää, että vähemmän karaistunut sotilas olisi saattanut vapista hänet nähdessään.
Karjaisten hän karkasi miekka ojossa kimppuuni, mutta mahdotonta on minun tietää, oliko Salensus Oli hyvä vaiko huono miekkailija, sillä Dejah Thorisin ollessa selkäni takana en ollut enää inhimillinen olento, olin yli-ihminen, eikä yksikään mies kyennyt pitämään puoliaan minua vastaan.
Kuiskasin vain: "Heliumin prinsessan puolesta!" ja upotin miekkani Okarin turmeltuneen hallitsijan saastaiseen sydämeen. Ylimysten katsellessa kalpeina ja naamat pitkinä Salensus Oll kieri, kasvot vääntyneinä kammottavaan irvistykseen, vihkimäkorokkeensa portaiden juureen.
Hetkisen vallitsi häähuoneessa kuolon hiljaisuus. Sitten kaikki viisikymmentä ylimystä hyökkäsivät minua vastaan. Syntyi tuima taistelu, mutta minä olin paremmalla puolella seisoessani heidän yläpuolellaan korokkeella, ja taistelin kauniin rodun kauneimman naisen puolesta.
Ja takaani kajahti hopealta helkkyvän armaan äänen laulamana Heliumin sotalaulu, jota Heliumin kansan naiset laulavat, kun heidän miehensä marssivat voittoon.
Jo se yksin olisi riittänyt minut innostamaan voittoon, vaikkapa vastassani olisi ollut vieläkin peloittavampi ylivoima, ja uskon varmasti, että olisin silloin selviytynyt keltaisista sotilaista, vaikka Kadabran palatsin häähuone olisi ollut heitä täpö täynnä. Mutta odottamattani keskeytyi taistelu, kun sain apua.
Taistelu oli raivoisan tulinen. Salensus Ollin ylimykset ryntäsivät kerran toisensa jälkeen valtaistuimen edessä oleville portaille, mutta aina he suistuivat takaisin, sillä heitä vastassa oli oikea käsi, joka tuntui saaneen lisää taituruutta oltuaan tekemisissä Solan-mestarin kanssa.
Kuului takaani liikettä ja sotalaulun sävelet vaikenivat, mutta juuri silloin ahdisti pari okarilaista minua niin tuimasti, etten voinut kääntyä katsomaan sinne päin. Aikoiko Dejah Thoris sijoittua viereeni taistelemaan?
Sankarillisen taivaankappaleen sankaritytär! Olisi ollut hyvin hänen olemuksensa mukaista, jos hän olisi tarttunut miekkaan ja asettunut vierelleni, sillä vaikkakaan Marsin naisille ei opeteta sotaisia temppuja, niin heidän henkensä on kuitenkin sotainen, ja lukemattomia kertoja tiedän heidän olleen mukana verileikissä.
Mutta häntä ei kuulunut, ja iloissani siitä olinkin, sillä minun olisi ollut varottava kahta vertaa huolekkaammin suojatakseni häntäkin, ennenkuin olisin saanut hänet pakotetuksi takaisin turvalliseen paikkaan. Hän varmaankin mietti jotakin ovelaa juonta, arvelin, ja ottelin edelleen siinä varmassa uskossa, että jumalainen prinsessani oli selkäni takana.