Tämä riensi huoneen toisessa päässä olevalle pienelle ovelle, aukaisi sen selko selälleen ja huudahti: "Tietä Dejah Thorisille, Okarin tulevalle kuningattarelle!"

Samassa ilmestyi kaksi vartiosotilasta raahaten vastustelevaa morsianta alttarille. Dejah Thorisin kädet olivat yhä selän taakse sidottuina ilmeisesti itsemurhan estämiseksi.

Hänen pörröttynyt tukkansa ja läähättävä rintansa todistivat, että hän oli kahlehdittunakin ponnistellut keltaisten aikomaa toimitusta vastaan.

Nähdessään hänet Salensus Oll nousi seisomaan vetäisten miekkansa paljaaksi. Samoin kaikki viisikymmentä ylimystä nostivat miekkansa muodostaen kunniakaaren, jonka alitse ihanaa olento-parkaa raahattiin tuomiolle.

Julma hymy väreili huulillani ajatellessani, kuinka kolkko herääminen odotti Okarin hallitsijaa, ja hivelin verisen miekkani kahvaa syyhyisin sormin.

Katsellessani valtaistuinta kohti hitaasti etenevää kulkuetta, jossa oli vain kourallinen Dejah Thorisin ja molempien vartiosotilaiden jäljestä astelevia pappeja, näin ohimennen vilahdukselta mustan naaman tirkistävän morsiantaan odottavan Salensus Ollin valtaistuimen takaa, seinää peittävän verhon raosta.

Parhaillaan vartiosotilaat kiskoivat Heliumin prinsessaa Okarin tyrannin vierelle vieviä porrasaskelmia ylöspäin, ja katseeni ja ajatukseni olivat kiintyneet yksinomaan siihen. Yksi papeista aukaisi kirjan, kohotti kätensä ja alkoi laulavasti lukea juhlallisen toimituksen sanoja. Salensus Oll ojensi kätensä tarttuakseen morsiamen käteen.

Olin aikonut odottaa, kunnes tarjoutuisi sellainen tilaisuus, että minulla olisi jonkun verran menestyksen toiveita, sillä vaikkakin koko toimitus saataisiin suoritetuksi loppuun, niin avioliitto olisi sittenkin mitätön, koska minä olin elossa. Tärkeintä oli minusta Dejah Thorisin pelastaminen — tahdoin viedä hänet pois Salensus Ollin palatsista, jos se suinkin kävisi päinsä. Toisarvoinen seikka oli, tapahtuisiko se ennen tätä valevihkimistä vaiko sen jälkeen.

Mutta kun näin Salensus Ollin ojentavan kurjan kätensä rakkaan prinsessani kättä kohti, en jaksanut enää hillitä itseäni, ja ennenkuin Okarin ylimykset aavistivat mitään, olin ennättänyt heidän harvojen riviensä välitse korokkeelle Dejah Thorisin ja Salensus Ollin vierelle.

Miekkani lappeella iskin syrjään jeddakin häpäisevän käden. Sitten tartuin Dejah Thorisin vyötäisiin ja heilautin hänet taakseni sijoittuen itse selin korokkeen verhoja vasten valmiina uhmaamaan pohjolan tyrannia ja hänen ylimyssotilaitaan.