En tietystikään ollut luopunut takaa-ajon jatkamisaikeista, sillä tarpeen tullen olisin ollut valmis menemään eteenpäin, vaikkakin olisin sortunut ennen päämääräni saavuttamista. Mutta jos oli olemassa joku varmempi keino, niin kannatti hyvin viipyä joku aika sen selville saamiseksi. Silloin saapuisin taaskin Dejah Thorisin luokse sellaisessa kunnossa, että voisin taistella hänen puolestaan.
Heti käytävään palattuani kompastuin turkisvaipan liepeeseen, joka tuntui olevan kiinni lattiassa aivan seinävieressä. Hämärässä en erottanut, kuinka se oli kiinnitetty, mutta käsin tunnustelemalla sain selville, että se oli puserrettu suljetun oven ja kynnyksen väliin.
Työnsin oven auki. Olin pienen huoneen kynnyksellä. Huoneen seinissä oli rivittäin koukkuja, joista riippui keltaisten ihmisten täydellisiä ulkoilma-tamineita.
Kun huone sijaitsi palatsista tuovan tunnelin suulla, niin oli ilmeistä, että se oli vaatetushuone, jossa Kadabran ylimykset pukeutuivat poistuessaan kaupungista ja palattuaan riisuivat yltänsä, ja että Thurid, joka oli tietänyt sen olemassaolon, oli pysähtynyt siellä ottaakseen itselleen ja Dejah Thorisille sopivat puvut, ennenkuin uskaltautui arktisen ulkomaailman purevaan pakkaseen.
Kiireessään hän oli pudottanut useita vaatekappaleita lattialle, ja juoruava lieve, joka oli jäänyt osittain käytävään, oli opastanut minut tähän paikkaan, josta hän kaikkein viimeksi olisi suonut minun tietävän mitään.
Muutamissa sekunneissa oli ylläni asianmukainen orlukinnahkainen puku ja jalassani raskaat, turkisvuoriset saappaat, jotka ovat välttämätön osa tamineissa, jos mieli menestyksellisesti uhmata hyisen pohjolan nietoksia ja viiltävän kylmää viimaa.
Astuin uudelleen ulkoilmaan ja löysin Thuridin ja Dejah Thorisin tuoreet jäljet äsken sataneessa lumessa. Nyt vihdoinkin oli tehtäväni helppo, sillä vaikka tie olikin äärimmäisen vaivaloinen, niin enää eivät minua vaivanneet epäilyt siitä, mihin suuntaan minun oli mentävä, eikä vastuksinani ollut pimeys tai väijyvät vaarat.
Tie kulki lumenpeittämässä rotkossa matalalle kumpujonolle. Sen toisella puolella polku sukelsi toiseen rotkoon kohoten taaskin puolen kilometrin päässä solaan, joka vei kallioisen kukkulan reunaa myöten.
Askelten jäljistä nain, että Dejah Thoris oli koko ajan ponnistellut vastaan ja että mustaihoisen oli ollut pakko raahata häntä mukanaan. Paikoitellen näkyivät vain miehen jäljet, jotka olivat lähellä toisiaan ja painuneet syvälle paksuun lumeen, ja siitä arvasin, että silloin hänen oli pitänyt kantaa Dejah Thorisia. Mielikuvitukseni silmillä saatoin hyvin nähdä, kuinka tämä reutoili rajusti vastaan joka askelella.
Päästyäni kukkulasta ulkonevan korkean kielekkeen ympäri avautui eteeni näky, joka pani vereni kiertämään nopeammin ja sydämeni lyömään kiihkeämmin. Tämän ja seuraavan kukkulan välisessä pienessä rotkelmassa seisoi neljä ihmistä luolan suulla ja heidän vierellään oli huikaisevalla hangella lentokone, joka ilmeisesti oli juuri vedetty esiin piilopaikastaan.