Sieppasin helyn ja tarkastin sitä; siinä oli Heliumin prinsessan merkki. Painoin sen huulilleni ja lähdin kiitämään hurjasti kuin mielipuoli pitkin kiemurtelevaa käytävää, joka laskeutui loivasti palatsin alempia holveja kohti.
Lyhyen matkan juostuani jouduin siihen huoneeseen, jossa Solan oli aikaisemmin hallinnut. Hänen ruumiinsa virui vielä samassa paikassa kuin sieltä lähtiessäni, eikä näkynyt minkäänlaisia merkkejä siitä, että siellä olisi joku toinen käynyt senjälkeen. Mutta tiesin kahden henkilön, Thuridin, mustan datorin, ja Dejah Thorisin, menneen tätä kautta.
Hetkiseksi pysähdyin epävarmana aprikoimaan, mikä huoneeseen avautuvista lukuisista ovista veisi minut oikealle tielle. Koetin muistella niitä ohjeita, jotka Thurid oli kuulteni toistanut Solanille, ja hitaasti kuin sakeasta sumusta ensisyntyisen sanat vihdoin kohosivat muistiini.
"Menen käytävään, jota myöten sivuutan kolme oikealle lähtevää syrjähaaraa; sitten neljänteen oikealle haaraantuvaan käytävään ja kolmen käytävän risteykseen; siinä taaskin oikealle painautuen vasempaan seinään välttääkseni kuilun. Tämän käytävän päässä joudun kiertoportaille, joita myöten minun on mentävä alas eikä ylös. Siitä pitäen on vain yksi käytävä ilman haaraantumia."
Ja muistin myöskin, mitä ovea hän oli puhuessaan osoittanut.
Pian olin rientämässä tuntematonta tietä enkä ollut vähääkään varovainen, vaikka tiesinkin, että siellä saattoi olla suuria vaaroja väijymässä.
Paikoitellen oli käytävä sysipimeä, mutta enimmäkseen se oli kohtalaisen hyvin valaistu. Pimeintä oli sillä kohdalla, missä minun oli liikuttava aivan kiinni vasemmanpuolisessa seinässä välttääkseni kuilun, ja olin jo vähällä suistua jyrkänteen reunalta syvyyteen, ennenkuin älysin saapuneeni vaarallisen paikan läheisyyteen.
Oli jätetty vain kaita, tuskin kolmenkymmenen sentimetrin levyinen reuna; sitä myöten salaisuuden tunteva henkilö pääsi kammottavan syvänteen ohitse, johon outo varmasti olisi suistunut heti ensi askelella. Mutta vihdoin olin ehein nahoin sen toisella puolella, ja senjälkeen oli käytävässä loppuun asti siksi valoisaa, että lattia näkyi selvästi. Juostuani vielä jonkun matkaa pääsin tunnelin päähän ja astuin päivänvaloon lumi- ja jääkentälle.
Kun olin puettu lasikattoisessa Kadabrassa vallitsevan lämmön mukaisesti, ei äkillinen siirtyminen napaseudun pakkaseen suinkaan tuntunut miellyttävältä. Mutta pahinta oli se, etten varmastikaan voisi kestää purevaa kylmyyttä, sillä olin melkein alaston, vaan paleltuisin, ennenkuin saavuttaisin Thuridin ja Dejah Thorisin.
Tuntui katkeralta, että luonto, jonka tähän asti oli lannistanut älykkään kansan taito ja kekseliäisyys, nyt katkaisi tällä tavoin tieni, ja hoippuessani takaisin lämpöiseen tunneliin olinkin niin lähellä toivottomuutta kuin milloinkaan olen ollut.