Se oli Phaidor.
Kasvot punehtuneina, tukka hajallaan ja silmät kosteina äsken vuodatetuista kyynelistä — kuolevaisen heikkous, jonka yläpuolella tämä ylväs jumalatar oli aina ollut olevinaan — hän syöksähti kannelle eteeni.
Hänen kädessään oli pitkä, ohut tikari. Loin viimeisen silmäyksen armaaseen prinsessaani, hymyillen, kuten kuolemaa odottavan miehen sopii. Sitten käännyin katsomaan Phaidoria — odottaen iskua.
En koskaan ole nähnyt hänen kauniita kasvojaan kauniimpina kuin sillä hetkellä. Tuntui uskomattomalta, että niin viehättävän olennon ihanassa rinnassa saattoi sykkiä niin julma ja heltymätön sydän. Ja nyt oli hänen ihmeellisissä silmissään uusi ilme, jota en milloinkaan ennen ollut niissä huomannut <— niistä kuvastui harvinaista lempeyttä ja kärsimystä.
Thurid oli hänen vierellään ja syöksähti eteenpäin ennättääkseen ensimmäisenä kimppuuni. Sitten kävi kaikki niin nopeasti, että se oli ohitse, ennenkuin oikein tajusin, mitä oli tapahtunut.
Phaidorin hento käsi ojentui ja tarttui mustaihoisen tikaria pitelevän käden ranteeseen. Hänen oikea kätensä kohotti välkkyvää terää.
"Tässä on Matai Shangin puolesta!" huudahti hän ja upotti tikarinsa kahvaa myöten datorin rintaan. "Tässä Dejah Thorisia kohtaan aikomastasi pahasta!" Ja toistamiseen painui pureva teräs veriseen ihoon.
"Ja tässä ja tässä ja tässä", hän kirkui, "Heliumin prinssin John Carterin puolesta!" Jokaisella sanalla lävisti terävä tikari lurjuksen saastaisen sydämen. Halveksivasti hän sitten sysäsi ensisyntyisen ruumiin aluksen kannelta. Kaamean hiljaisuuden vallitessa Thurid suistui uhrinsa jäljestä.
Hämmästys oli lamauttanut minut siinä määrin, etten ollut yrittänytkään kiivetä kannelle näkemäni kammottavan näytelmän aikana. Nyt sain yhä lisää syytä kummasteluun, sillä minun pysytellessäni hievahtamatta paikoillani vähääkään koettamatta salata yllätystäni Phaidor ojensi minulle kätensä ja auttoi minut kannelle.
Hänen huulillaan oli väsynyt hymy — ei julma ja ylpeä jumalattaren hymy, jonka olin niillä aina ennen nähnyt. "Ihmetteletkö, John Carter", kysyi Phaidor, "minussa tapahtunutta kummallista muutosta? Sanon sinulle, mikä on sen aiheuttanut. Se on rakkaus — rakkaus sinua kohtaan." Kun rypistin kulmiani hänen sanojensa herättämän epämieluisan tunteen johdosta, kohotti hän tyynnyttävästi kättään.