Tullessani sisään syntyi hiljaisuus yleisön paikoilla, jotka olivat ääriään myöten täynnä tiheään sulloutunutta kansaa. Sitten nousi Tardos Mors puhumaan.
"John Carter", hän lausui syvällä marsilaisäänellään, "astu Totuuden jalustalle, sillä asiasi joutuu säätyveljistäsi kokoonpannun oikeudenmukaisen ja puolueettoman tuomioistuimen ratkaistavaksi!"
Katse varmana ja pää pystyssä tein kuten hän oli käskenyt, mutta kun sitten katsahdin ympärilläni olevien henkilöiden kasvoja, joiden hetki sitten olisin voinut vannoa olevan parhaita ystäviäni koko Barsoomissa, en kohdannut ainoatakaan ystävällistä katsetta — he olivat kaikki jäykkiä, järkkymättömiä tuomareita valmiina täyttämään velvollisuutensa.
Eräs sihteeri nousi seisomaan ja alkoi lukea paksusta kirjasta pitkää luetteloa huomatuimmista teoistani, joita olin pitänyt ansionani ja jotka olin suorittanut kahdenkymmenenkahden vuoden aikana, siitä hetkestä lähtien, jolloin ensimmäisen kerran poljin keltaista meren pohjaa tharkien hautomalaitoksen luona. Muiden muassa hän mainitsi kaikki, mitä olin tehnyt Otz-vuorten toisella puolen, pyhien thernien ja ensisyntyisten valta-alueella.
Barsoomissa on tapana luetella syytettyjen penkille joutuneen miehen ansiot samoin kuin hänen rikkomuksensakin. Sen vuoksi ei minua vähääkään kummastuttanut, että kaikki ansiokseni luettavat seikat luettiin nyt tuomareilleni — jotka tiesivät ne kaikki varsin hyvin — aina viimeisiin tapahtumiin saakka. Lukemisen päätyttyä nousi Tardos Mors taaskin puhumaan.
"Kaikkein oikeamielisimmät tuomarit", hän huudahti, "olette kuulleet kaikki, mitä John Carterista, Heliumin prinssistä tiedetään — sekä hyvän että pahan. Minkä tuomion langetatte?"
Silloin nousi Tars Tarkas hitaasti pystyyn, ojentaen suoraksi valtaisen kookkaan vartalonsa, kunnes hän vihreätä pronssipatsasta muistuttavana näkyi kaikkien muiden ylitse. Hän loi minuun synkeän silmäyksen — hän, Tars Tarkas, jonka rinnalla olin otellut lukemattomissa taisteluissa ja jota rakastin kuin veljeä.
Olisin voinut itkeä, jollen olisi ollut niin vimmaisen raivon vallassa, että vähällä olin vetäistä miekkani ja käydä heti paikalla heidän kaikkien kimppuun.
"Tuomarit", lausui Tars Tarkas. "Vain yksi päätös on mahdollinen. Älköön John Carter enää olko Heliumin prinssi" — hän pysähtyi — "vaan olkoon hän sensijaan jeddakien jeddak, Barsoomin sotavaltias!"
Kun kaikki yksineljättä tuomaria hypähtivät seisaalleen tempaisten miekkansa ja ojentaen ne pystyyn, osoittaen siten yksimielisesti hyväksyvänsä tämän tuomion, puhkesi kautta valtavan rakennuksen sellainen äänten myrsky, että luulin katon kohoavan siioiltaan hurjasti jyrisevistä huudoista.