Vihdoinkin Heliumin kuningasperhe oli taaskin kahdentoista vuoden kuluttua koolla omassa uhkeassa kaupungissaan miljoonien riemusta juopuneiden, palatsin portilla tungeksivien alamaisten ympäröimänä. Naiset ja lapset ja uljaat soturit itkivät ilosta, kiittäen kohtaloa, saatuaan takaisin rakastamansa Tardos Morsin ja jumalaisen prinsessan, jota koko kansa palvoi epäjumalanaan. Ja kaikki me, jotka olimme olleet tällä kuvaamattoman vaarallisella ja kunniakkaalla retkellä, saimme osaksemme raikuvia suosionosoituksia.
Kun sinä iltana istuin Dejah Thorisin ja Carthorisin seurassa palatsini katolla, jonne jo aikoja sitten olimme laitattaneet viehättävän puutarhan saadaksemme siellä kolmisin istuskella erillään muista, rauhaisan onnen helmassa, kaukana hovin juhlallisista menoista, saapui luokseni lähetti kutsumaan meitä Palkkion ja Koston temppeliin — "jossa eräs henkilö on tänä iltana tuomittava", kuten kutsun loppusanat kuuluivat.
Vaivasin päätäni koettaessani arvailla, mikä tärkeä juttu saattoi olla esillä, kun katsottiin tarpeelliseksi kutsua palatsistaan kuninkaallinen perhe, joka juuri oli saapunut Heliumiin kaksitoista vuotisen poissaolon jälkeen. Mutta jeddakin kutsun saatuaan ei kukaan vitkastellut.
Lentokoneemme laskeutuessa temppelin katolla olevalle laiturille, vilisi ilmassa lukemattomia saapuvia ja lähteviä aluksia. Alhaalla kaduilla virtasi rahvasta taajana tungoksena temppelin pääkäytävää kohti.
Vähitellen heräsi mielessäni muisto lykätystä tuomiosta, joka odotti minua siitä pitäen, kun Zat Arras oli langettanut sen minun tehtyäni sen synnin, että olin palannut Dorin laaksosta ja unohdetun Korus-järven rannoilta.
Olisiko mahdollista, että marsilaiset, heitä ohjaavan ankaran oikeustajunnan pakottamina, olisivat jättäneet huomioon ottamatta kaiken sen hyvän, mikä tästä uskontoa loukkaavasta teostani oli koitunut? Olivatko he niin pian unohtaneet, missä kiitollisuudenvelassa he olivat minulle sen johdosta, että olin vapauttanut heidät kamalan taikauskon kahleista? Saattoivatko he olla välittämättä siitä, että minua, minua yksin, saatiin kiittää Carthorisin, Dejah Thorisin, Mors Kajakin ja Tardos Morsin pelastumisesta?
En voinut uskoa sitä. Mutta mitä muuta varten olisi minut voitu kutsua Palkkion ja Koston temppeliin heti Tardos Morsin palattua valtaistuimelleen?
Astuessani temppeliin ja lähestyessäni Oikeamielisyyden armoistuinta ihmetytti minua ensiksikin tuomioistuimen kokoonpano. Siellä oli Kulan Tith, Kaolin jeddak, josta olimme vain muutamia päiviä sitten eronneet hänen omassa palatsissaan; siellä oli Thuvan Dihn, Ptarthin jeddak — kuinka oli hän saapunut Heliumiin yhtä pian kuin mekin?
Siellä oli Tharkin jeddak Tars Tarkas ja ensisyntyisten jeddak Xodar; siellä oli Pohjolan jeddakien jeddak Talu, jonka olisin voinut vannoa vielä olevan jäiden saartamassa lämpiökaupungissaan pohjoisen jäämuurin tuolla puolen; ja heidän joukossaan olivat myöskin Tardos Mors ja Mors Kajak sekä lisäksi tarvittava määrä vähäarvoisempia jedejä ja jeddakeja täydentämässä tuomarien lukua, jonka tulee olla kolmekymmentä yksi.
Olipa tuomioistuin todella kuninkaallinen, ja voin taata, että sellaista ei ikinä ollut sitä ennen ollut koolla koko Marsin pitkän historian aikana.